Viikko Teneriffalla.

Näkymä parvekkeelta.

Kun muistelee viime kesän helteitä, voisi kuvitella, että lämpöiseen lomakohteeseen lähtö ei houkuttaisi.  Kuitenkin pitkän talven jälkeen iho kaipaa tuulettamista ja niinpä lomamatkamme kohteeksi valikoitui Teneriffa, meille vielä tuntematon saari.  Lennon jälkeen matka jatkui eteläiseltä lentokentältä Puerto de la Cruziin ja siellä la Pazin kaupunginosaan, mikä sijaitsee ylhäällä rinteessä.  Weare la Paz -hotelliin pääsi mukavasti jalkaisin kiipeämällä yli 200 porrasta alhaalta rannasta.  Huh, hyvää kuntoilua!  

Portaita riitti kävellä.

Huimat korkeuserot.

Meillä on toki muutoinkin tapana kävellä paljon, koska silloin näkee eniten ja voi pysähtyä kuvaamaan näkymiä.  Osallistuimme myös opastettuun kaupunkikävelyyn.

Teneriffalla kuulee suomen kieltä joka puolella ja siellä talvikauden asustavilla suomalaisilla on oma kerho, missä he kokoontuvat mm. tanssimaan kerran viikossa.  Heillä oli kauden viimeiset tanssit, joissa mekin kävimme pyörähtelemässä.  Myös hotellissamme oli iltaohjelmaa, välistä tanssimusiikkia.  Paikalliset näyttvät tanssivan enimmäkseen paso doplea mielestämme hassusti "tökittäen".  Valssi näytti olevan tuttu tanssi, mutta lattarit olivat harvinaisuuksia, mm. rumban saimme tanssia yksikseen.

Rantakatu on mukava paikka katsella Atlantin tyrskyjä.  Rannalla oli myös surfaajia odottamassa korkeita aaltoja.
   

Näkymä rantakadun tyrskyistä.

Teneriffan kasvillisuus on rehevää.  En edes muistanut, miten upeita mm. bougeanvilleat voivat olla.  Meillä oli kaksi aurinkoista päivää, mutta emme niinkään viihdy auringossa loikoen, vaan mieluummin liikkuen paikasta toiseen. 

Teiden huippu aurinkoisena aamuna näkyi parvekkeltamme.

Teneriffan maamerkki lienee tulivuori Teide.  Hotellimme oli niin kivalla paikalla, että Teide näkyi parvekkeeltamme.  Usein huippu on pilvien peitossa, kuten se oli myös retkipäivänämme.  Kiersimme pikkubussilla useiden kasvillisuusvyöhykkeiden (trooppinen ilmasto, Välimeren ilmasto, lehtimetsävyöhyke, havumetsävyöhyke)  läpi kiemuraisia teitä pitkin.  Kanarian mäntyjä on istutettu runsaasti ylärinteelle, koska ne sitoessaan kosteutta varmistavat muun kasvillisuuden säilymisen saarella.  Ilma on puhdas, minkä vahvistaa puissa viihtyvä naava. 

   

Puukellokanerva kasvaa lehtimetsävyöhykkeellä.

Lähestyessämme Teiden kansallispuistoa maasto muuttui tosi karuksi.  Näimme laavakiveä eri väreissä: vihreä ja keltainen väri kertovat rikkipitoisuudesta.   Huippu pysyi pilvessä eikä retkeemme kuulunut nousu köysiradalla ylemmäs. Olimme kuitenkin yli 2000 metrissä.  Näköalapaikalla ihmettelimme hauskoja laavakivimuodostelmia, mm. Jumalan peukalo.  Uskotaan, että jos tuota peukaloa koskettaa, Jumala suuttuu ja Teide alkaa purkautua.  Teide on 3718 metriä korkea ja viimeisin purkaus on tapahtunut vuonna 1909.

   

Jumalan peukalo.

Katedraali: huomaa ihmiset sen päällä.

Paluumatkalla pysähdyimme ihmettelemään saaren vanhinta puuta, joka on traakkipuu eli lohikäärmepuu.  Hiiliajoituksella sen iäksi on saatu 400-600 vuotta.

  

Traakkipuuvanhus.

Jättiläiseksi rönsyilevä fiikus.

 Ruokapaikkoja löytyy joka lähtöön.  Hintataso oli hieman Suomea edullisempi: kolmen ruokalajin lounaan sai 8 eurolla.  Yhdessä ruokapaikassa koimme tosi kummallista palvelua.  Aluksi meitä ei edes huomattu ja jälkiruokakahvi tuotiin ensiksi!  Ruokajuoma piti tilata kolmeen kertaan, ennen kuin saimme sen. Tippi taisi jäädä antamatta.

  

Puerto de la Cruzin kirkko.

Tilkkuilija löytää tilkkutyömalleja kaikkialta.  Nyt yksi sellainen oli maalattu hotellihuoneen seinään.

Maalattu tilkkutyö.

Kokonaisuudessaan matka oli miellyttävä.  Ehkä seuraavalla kerralla valitsemme kohteen saaren eteläosasta. Kotimatka alkoi yöllä, mutta sekään ei haitannut, koska nukuimme kaksi ensimmäistä lentotuntia. Kesää odotellessa muistelemme leppoisaa tuulta ja aurinkoa.

  

Kauniita istutuksia.