Tervetuloa, pikkutontut! |
Tampereen käsityömessuilla törmäsin ilmiöön nimeltään "tontun ovi". Mietin, mikä se mahtaa olla, kunnes muutaman päivän kuluttua luin Pirkka-lehdestä, että tontut tarvitsevat oman oven, josta ne voivat tulla kotiimme. Jee, kyllähän minäkin tarvitsen kotiini sellaisen. Pikkutontut, hyvien töitten vaalijat, ovat asustaneet meillä iät ja ajat ja heille kuuluu olla oma ovi. Kehyksenä käytin vanhaa valokuvan kehystä, jonka sisäpuolelle rakentelin oven koristeineen. Tervetuloa, pikkutontut!
Jouluvalmisteluni alkavat olla loppusuoralla. Päätin jo alkusyksystä, että suursiivoukset pitää tehdä marraskuussa. Hieman lipsuin, sillä eilen vielä puhdistin kaakelit höyrypesurilla. Joulukortitkin olen askarrellut ja kirjoittanut. Samalla tein muutaman onnittelukortin valmiista arkeista, joista saa kolmiulotteisia kuvia. Olipa helppoa.
Yksi joulukonserttikin on takana, nimittäin Suvi Teräsniskan kirkkokonsertti. Se piti sisällään klassikoita (Varpunen jouluaamuna, Taivas sylissäni jne.), mutta myös uudempia kappaleita. Vaikka Suvi on taitava laulaja, emme päässeet mieheni kanssa oikeaan joulutunnelmaan konsertin aikana. Liekö tunnelmaa latistanut se, että kielloista huolimatta yleisö kuvasi kännyköillä esiintyjää ja molemmin puolin meitä istui henkilöitä, jotka näpläsivät kännykkää koko konsertin ajan. Kyllä kännykän valo häiritsee muita, tuumii tällainen fossiili.
Hyvää ensimmäistä adventtia!
Kiinnitin myös huomioni messuilla monessa paikassa tarjottuihin tontunoviin. Tehdasvalmisteisen näin jo marketissakin. Itse tehty on tietysti paras oman perheen tontuille!
VastaaPoistaHuonoa käytöstä kännykän räplääminen ja varsinkin konsertissa!
Niin, kännykkä näyttää olevan käden jatke joillekin.
PoistaHyvää itsenäisyyspäivää. Tulee varmaan paljon lahjoja, kun tontuilla on hieno sisäänpääsyovi.
VastaaPoistaLahjoista ei niin suurta väliä, tärkeintä, että kaikki lapset ovat jouluna kotona.
PoistaKiva idea käyttää kehystä tontun ovena! Hatun nosto ja niijaus itse tehdyille joulukorteille, minulta jäivät tänä vuonna tekemättä.
VastaaPoistaNappasin itsekin tuon vanhan kehyksen käytön jostakin, en muista, mistä luin.
Poista