perjantai 12. elokuuta 2016

Marjoja säilömässä.



Rusasta punaherukkasatoa.

Sateisen kesän ansiosta viinimarjapensaissamme on tosi suuria marjoja.  Olen mehustanut niitä monta, monta mehumaijallista, pullottanut ja roudannut kellariin.  Mökkitonttimme rajalla kasvaa "linnun istuttamia" pensaita, joissa on myös runsaasti satoa.  Olen monena syksynä kummastellut yhtä pensasta: sen marjat ovat vaaleanpunaisia.  Ne eivät ole RAAKOJA, sillä niistä ei tule koskaan tummanpunaisia. Vieressä on punaisia ja valkoisia pensaita.  Mietityttää, voivatko punainen ja valkoinen risteytyä, vai onko kyseessä punaisen pensaan albiinoversio.  No, väliäkö hällä, marjat ovat syötävän hyviä.  Keräsin pakastimeen viiden herukan sekoitusta.  Metsämarjoista on myös tullut hyvä sato: vadelmia olen kerännyt 60 litraa ja mustikoita 30 litraa.  Marjamaitomustikoita kävin vielä eilenkin keräämässä.
    
Kolmenlaisia herukoita.

Viisi herukkalajia.

Raumalta tullessa poikkesimme Tampereella Nextiilipajassa, joka löytyy Nekalasta osoitteesta Vihiojantie 26.  Siellä myydään kaikenlaista kierrätystavaraa (vieressä on kierrätyskeskus), joka on purettu/poistettu tekstiileistä.  Ostin kasan kravatteja, käytettyjä vetoketjuja (kestävät hyvin esim. sohvatyynyissä), uuden huivin (30 snt), virkatun liinan (3 e) ja Marimekko-kangaspalan.  Koko kasasta maksoin 9,15 euroa.  Hups, miten mielenkiintoiseen paikkaan tytär minut opastikaan!
   
Kierrätystavaraa (Marikangas unohtui kuvasta).

Käsitöitä olen toki tehnyt, mutta vain muutamia juttuja valmiiksi asti. Tilkkupeitto olisi nyt tikkausta vaille valmis, pitää viedä Töölön tilkkupajaan.  Vaateompelun tuotteina on syntynyt kaksi kesävaatetta: hame ja pellavahousut.  Hamekangas on Marimekon Frekvenssi-kuosi.  Kaava on kevättalven Suuri Käsityölehdestä, missä hame oli ommeltu neuloksesta. Malli on mukava päällä ja taskut ovat monesti tarpeelliset.  Housupellava on lähtöisin Tarton matkalta.  Tilkkujen lomassa ompelin myös yhden pussukan.  Se taitaa matkata arpajaispalkinnoksi.
    
Frekvenssikuosinen hame.

Pellavahousut.

Hukkapaloista värkätty pussukka.


Kiitos kivoista kommenteista!

8 kommenttia:

  1. Marjakimarasi näyttää ja varmasti maistuukin upealle. Pää pensaassa on oltu täälläkin. Todella kivan hameen olet ommellut, ja tekstiilien kierrätys on hieno asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti marjat eivät muutu kovin happamiksi pakasteessa. Lisää voisin vielä kerätä, kunhan ei aina sataisi vettä.

      Poista
  2. Ihanalta näyttää nuo marjat tuossa lasikulhossa!
    Paljon olet marjoja kerännyt.
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kerännyt jo vähän lisää noita kotimaisia vitamiinipommeja.

      Poista
  3. Oikeaa superfoodia sulla ja lähi- sellaista kaiken kukkuraksi. Tuo hameesi näyttää tosi mukavalta. Olis tarvetta minullakin, kun vaan sais aikeiseksi. Kiitos visiitistäsi blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. Hame on tosi mukava päällä ja taskussa on kiva pitää esim. kännykkää.

      Poista
  4. Marjojen poiminta ei oo niin kivaa, mut kyl on kiva herkutella niillä talvella. Kivan hameen oot ommellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse pidän myös marjojen keräämisestä. Niiden siivoaminen on kyllä välistä työlästä.

      Poista