Kohti keskikesän juhlaa.

 

Etualalla Idee:n kankaat, takana batiikkeja.

Palattuamme kotiin Hampurista puutarhassa riitti puuhaa: perunapenkkien vakoilu, kasvimaiden kitkeminen, ruohonleikkuu.  Mutta eipä matka olisi mikään, jos en olisi eksynyt kangaskauppaan.  Europa-passagessa sijaitseva askartelukauppa Idee on ollut minun suosikkini aina, varsinkin silloin, kun tein koruja.  Sieltä kyllä löytyy kaikkea mahdollista tarviketta jos minkälaiseen askarteluun.  Tällä kertaa mukaan tarttui kaksi tilkkutyökangasta, 50 cm:n paloja sekä pari kukkaron kehystä.  Tietysti Karstadin kangasosasto täytyi kurkata.  Poistopalalaarista ostin vaalean, punasävyisen puuvillakankaan, jota jo tänään mallailin taustakankaaksi.  Huomasin myös edullisia batiikkikankaita, joita ostin useampaa väriä.  Kaikki odottavat valmiiksi kutistettuina.  Kaupasta poistuessamme mieheni kysäisi, eikö täällä leikataakaan kankaita lankasuoraan.  Hyvä huomio ja oppi on mennyt perille!

 

Siirapin valmistus alkanut.

Keväällä kuulin, että kuusenkerkkäsiirappia voi tehdä myös keittämättä.  Niinpä etsin ohjeen netistä.  Sen mukaan laitoin kuivat kuusenkerkät lasipurkkiin ja kaadoin päälle fariinisokeria.  Sitten nostin purkin aurinkoon.  Reaktio alkoi tapahtua hitaasti (liekö fotosynteesi!) ja pelkäsin, miten purkki jaksaa Saksan matkamme ajan.  Reaktio oli edennyt ja nyt tällä viikolla siivilöin kuusenkerkät erilleen.  Valmista siirappia sain kuusi pientä purkkia.

 

Reaktio etenee...

... loppuvaihe.

Valmista kuusenkerkkäsiirappia.

Viime viikolla nousin "uraputkessa" ylös päin, kun tyttäreni sai miehensä kanssa pikkutyttären.  En siis ole enää yksikertainen mummo.  Minulta tilattiin pienokaiselle unipussi ja sellaisen sitten ompelin.  Toivottavasti pääsemme pian näkemään pikkuprinsessan. 

Nukke halusi sovittaa unipussia.

Aurinkoista keskikesän juhlaa!

Juuria etsimässä.

 

Alppiruusuja Schwarze Bergissä.

Kesäkuun toisella viikolla lensimme Hampuriin tyttären perheen luokse.  Tällä kertaa ei tarvinnut käyttää maskeja muualla kuin Saksan julkisessa liikenteessä.  Kylläpä kaupungilla olikin liikkeellä paljon ihmisiä.  Vietimme muutaman muistorikkaan päivän nauttien lapsenlapsemme seurasta ja jutellen saksan ja suomen kielillä.

 

Susi makupalaa hakemassa.

Ensimmäisenä päivänä ajelimme Hampurin eteläpuolelle Schwarze Bergiin, joka on villieläinpuisto.  Siellä saa kävellä eläinten joukossa ja syöttää niitä (vain tiettyä ruokaa).  Saimme nähdä mm. hauskoja riippuvatsasikoja, jotka ovat lempeitä eläimiä ja köllöttivät tyytyväisinä auringossa.  Kauriita oli monenlaisia ja yksi yritti syödä kädestäni alueen kartan.

Saana- tai Salla-karhu.

Kauriita.

Ilves nauttii lämmöstä.

Mustajoutsen ja muita vesilintuja.

Riippuvatsasika.

Rehevää puistoa.

 

Tapasimme alueella myös suomalaisia eli kaksi karhua, jotka oli pentuina tuotu puistoon Suomesta. Saana- ja Salla-karhut olivat tietysti omassa aitauksessaan.  Satuimme sopivasti susiaitauksen luokse, missä hoitaja heitteli lihapaloja sudelle ja niin susi kävi hakemassa herkkupalan itselleen.

Reitin lopuksi pikkumies sai leikkiä leikkipuistossa ja me ihastelimme vielä kukintojaan lopettelevia alppiruusuja.

 

Ikivanha ja ihana Hampurin rautatieasema.

Kaupunkipäivän jälkeen suuntasimme Hampurin iki-ihalla rautatieasemalla junaan, joka vei meidät Lüneburgiin.  Olen jo monen vuoden ajan  halunnut käydä siellä, koska isäni suku on lähtenyt sieltä 1600-luvulla ja päätynyt Viipurin kautta Itä-Suomeen. Ihastelimme vanhaa kaupunkia, joka on säilynyt myös sodan aikana.  Erityisesti minua viehätti upea kirkon torni.  Matkalla leikkipuistoon ihmettelimme erikoista suolahoitorakennelmaa, joka oli valitettavasti korjaustöiden alla.  Siinä suolavesi valuu seinämää pitkin alas ja hoidosta voi istahtaa nauttimaan penkeille.  Lüneburgin kaupunki näyttäytyi meille kauniina ja aurinkoisena paikkana.

 

Lüneburgin vanhaa kaupunkia.

Torialue.

Jättisuuret jäätelöannokset.

Suolahoitoseinä.

Ilmaista suolahoitoa.

 

Hyvää juhannusviikkoa!

 

 

Kesälaukku.

 

Vuorenkilvet kukassaan.

Kevät on muuttunut nopeasti kesäksi, vaikka sää on pysynyt vielä koleana.  Monet alkukesän kasveista ovat puhjenneet kukkaan ja perunakin nököttää taimella harson alla.  Omenapuiden kukinta on ihan käsillä ja metsäpolun varrella mustikan varpuja komistavat punaiset kukkaset.  Toivotaan auringon houkuttelevan pölyttäjiä runsaasti.

 

Pellavalaukku.

Keväällä huomasin Jyväskylän käsityömessuilla pellavasta ommellun laukun, joka oli koristeltu pienellä virkatulla liinalla.  Tuollainen pitää valmistaa!  Hyvä, että oli aikaa miettiä enkä rynnännyt ostamaan pellavapalaa.  Mieleeni palautui, että kaapissa on jämät pöytäliinakankaasta, jonka ostin pian kolme vuotta sitten Savoniasta Italiasta ja josta ompelin ovaalinmuotoisen liinan olohuoneen pöydälle.  

 

Laukun takaosa.

Kurkistus laukun sisälle.

Vuorikankaaksi valitsin punavalkoista, Katrin kangaskaupasta ostettua puuvillaa.  Ompelin siihen kaksi taskua, toisen varustin vetoketjulla.  Leikkasin kankaat hieman leveämmiksi kuin laukun kehys (20 cm), jotta sain laskosten avulla laukkuun väljyyttä. Pikkuliina on peräisin tätini jäämistöstä.- Kehys on ommellenkiinnitettävää mallia.  Laukun hihnan ompelin laukkukankaasta, jonka taittelin nelinkerroin ja väliin upotin terenauhan.  Laukku on mukavan iso, jolloin siihen mahtuvat rahapussi, kännykkä ja kangaskassi sekä muutakin tarpeellista (ja tarpeetonta).

Lajitellut kankaat asuvat neulekoneen alla.

Kevätsiivousten yhteydessä lajittelin tilkkutyökankaat värien mukaan.  Kylläpä ne nyt mahtuvat pieneen tilaan - siihen saakka, kun taas aloitan seuraavan ompelutyön!

Villahame muuttui pussukoiksi.

Näin jossakin haasteen ommella erivärisiä pussukoita.  En muista, mikä väri on menossa, mutta itse ompelin kaksi vihreää pussukkaa.  Materiaali on anopin hamekankaasta. Kankaan anoppi kutoi itse villalangalla puuvillaloimeen, muistaakseni sidos on nimeltään Panama.  Tyhjentäessäni anopin kaappeja (kuolemasta on aikaa 19 vuotta) otin sieltä kaksi villahametta, jotka olen purkanut ja aion käyttää pieniin töihin.  Kirpparilla niitä ei ehkä olisi ostanut kukaan.

Siroja tulppaaneja.

Hyvää alkanutta kesää!

Sininen uni.

 

Korvasieni.

Kevät ja oikeastaan kesä on jo käsillä, vaikka sää tuntuu kovin kolealta.  Siitä huolimatta olen kerännyt kevään ensimmäisiä herkkuja metsästä eli korvasieniä. Löysin niitä jopa yllättäen ja niin paljon, että laitoin pakastimeen ryöpättyinä.  Myös ensimmäiset nokkokset ovat kuivumassa, jolloin niitä voi ripotella talvella sämpylätaikinaan ja pataruokiin.

 

Sinistä tilkkupintaa.

Toukokuun peittokin valmistui viikonvaihteessa.  Malli on jälleen Eli Thomaen kirjasta. Mieheni auttoi kaitaleiden leikkaamisessa.  Tämän työn olisi voinut tehdä valmiista kaitalerullasta.  Mallityö oli ommeltu punaisista kankaista, mutta päätin tyhjentää sinistä kangasvarastoa.  Annoin työlle etukäteen nimeksi Sininen uni.  

Kaitaleita metreittäin.

Kaitalepötköjä näytti riitävän loputtomiin; en vain huomannut valokuvata heti alussa.  Kun sitten sain blokit valmiiksi ja asettelin ne lattialle, huomasin, että niitä oli juuri sopiva määrä.  Niin ei kai ole käynyt koskaan, vaan aina olen joutunut ompelemaan lisää blokkeja.  Työstä tuli aika synkkä.  Reunoilla olevat turkoosit kolmiot hieman keventävät vaikutelmaa.  Reunakaitaleetkin olivat valmiiksi leikattuja.  

Valmis tilkkupinta.

 

Taustalle löytyi lintukangas, jota hieman levitin.  Tikkauksen suoritin aaltotikkausompeleella.

Taustalla lintuja ja pilkkuja.

Valkovuokkojen kauneutta.

Hyvää alkavaa kesää!

Aurinkoista äitienpäivää!

 

Kukkia äidille.

Koko äitienpäivän saimme nauttia kirkkaasta auringonpaisteesta. Tultuamme kotiin äitienpäivälounaalta ulko-ovella meitä odotti mukava yllätys:  sellofaaniin kiedottu upea kukkakimppu.  Lapset porukoineen olivat lähettäneet sen kukkakaupan kautta.  Kylläpä lämmitti ja ilahdutti aidosti.

 

Vihreä kuuluu kevääseen.

Viikolla ompelin itselleni trikoomekon neuloksesta, jonka ostin Jyväskylän käsityömessuilta.  Tyttäreni Ottobre-lehdestä kopioin kaavan, jossa on poikkileikkaus vyötärön yläpuolella. Väljyyttä antavat keskisaumat edessä ja takana. Kuten kuvasta näkyy, meillä on vielä lunta.

 

Mitat senttimetreinä...

... ja tuumina.

Mieheni tilasi minulle äitienpäivälahjaksi uuden leikkausalustan.  Entinen kului sananmukaisesti puhki, vaikka säilytin sitä valolta suojassa.  Onnistuin leikkelemään pöytäliinaan viiltoja, koska leikkuri meni alustan läpi.  Uuden leikkuualustan molemmat puolet ovat käyttökelpoisia eli toiselta puolelta löytyvät tuumamitat, toiselta senttimetrimitat.  Silitin jo valmiiksi kankaita, että pääsen kokeilemaan uutta alustaa.

 

Kiitti kommenteista!

Kesää kohti.

 

Kaunis iltarusko ja uutta lunta puissa ja maassa.

Tänään vietetään vappupäivää, vaikka katsoessani ulos ei siltä todellakaan näytä: lunta on maassa 10-30 cm ja viikolla satoi uutta lunta niin paljon, että piti aamulla hieraista silmiä ulos katsoessa.  Kalenterin mukaan vuodenaika muuttuu ja niinpä uusin tilkkupeittoni sai nimekseen Kesää kohti.  Malli on jälleen Eli Thomaen kirjasta.

Kukkaista pintaa.

  Kukkakuvio puhutteli minua.  Leikkasin jäännöskankaista aina neljä samankokoista neliötä, joista jokaisen yhteen kulmaan ommeltiin kolmio.  En alussa edes ymmärtänyt, että ompeluvaiheessa piti olla tarkkana, mistä kankaasta kolmio valitaan.  Itseasiassa piti aina miettiä, mitkä ovat kolme eripuolilla olevat kankaat.  Kaikkiin kukkiin ei riittänyt samaa kangasta, mutta käytin samansävyistä ja samaa tummuusastetta.  Kyllä ratkoja oli välistä käytössä.  Asettelin kukat siten, että vuorotellen on tumma ja vaalea kangas.

Naapuritilkut piti ottaa huomioon.

Blokeista tuli niin suuria, että peitto venähti kokoon 1,5m x 2,0m.  Reunus kasvatti myös kokoa.  Katsellessani keskeneräistä työtä ajattelin, että myös reunimmaisten kukkasten terälehdet eivät saa loppua kesken, joten ennen reunimmaista kaitaletta suunnittelin uuden kaitaleen.  Niinpä jouduin levittämään taustakangasta kaitaleella, jonka leikkasin samasta kankaasta, joka on päällispuolen reunana.  Taustakangas inkkareineen on Rauman Jättirätistä ostettu.

 

Taustalla inkkareita.

Tikkasin laiskasti eli vain suorat tikkaukset saumojen viereen.

Iloista vapun päivää!

Raumaneule.

 

Raumaneule.

Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että minulla on riittävästi villapuseroita. Kun sitten vuoden vaihteessa törmäsin Raumaneuleeseen, olin ihan myyty.  Neuleen ovat suunnitelleet pitsitaiteilija Tarmo Thorström ja Katrina Salo.  Tämän hetken suosituista kaarrokeneuleista paita edustaa uutta tyyliä, missä käytetään vain kahta väriä.  Rauman pitseistä lähtökohtana ovat olleet Uus kultseppä ja Mandeljepyri.  Neuloessani tunnistin tuon mantelikuvion, jota tyttäreni harjoitteli nypläämään viime talvena.  Neule on vapaasti jokaisen käytössä eli ohjeen voi kopioida netistä.

Nyplättyjä pitsejä neuloen.

Valitsin langaksi (vastoin ohjetta) Katian Merino Sport -lankaan, koska alkuperäinen lanka vaikutti kutiavalta.  Valitsin pääväriksi metsänvihreän, kuviolangaksi valkoisen.  Vihreää lankaa kului 600 g ja valkoista 100 g. Puikot taisivat olla kokoa 4,5.  Aloitin neuleen tammikuun lopussa eli aikaa kului yli kaksi kuukautta, kun kyynärpäät sallivat neuloa vain pari kerrosta päivässä. 

Kuvio asettui kauniisti eteen ja taakse.

 

Alun yksiväriset osuudet olivat jopa tylsiä neulottavia, mutta kun sain miehustan ja hihat samalle pyöröpuikolle ja aloitin kuvioneuleen, työ muuttui heti mielenkiintoiseksi: eteneminen ja kuvion muodostuminen ihan mykistivät.  Onneksi keksin ennen kirjoneuleen aloittamista laittaa silmukkamerkit kuvion vaihtumiskohtaan.  32:n silmukan kuvio toistui 8 kertaa eli pystyin heti huomaamaan, jos neuloin väärin.  Olipas palkitsevaa saada neule valmiiksi.

 

Neuleen mitoitus on onnistunut.

Tein tässä myös pienempiä töitä.  Jyväskylän messuilta ostamani korutarvikkeet käytin heti eli valmistin niistä kaulakorun ja korvakorut.  Koska korutarvikkeet olivat esillä, korjasin rikkonaisia koruja.  Osan purin kokonaan ja askartelin niistä korusettejä (onhan se joulu tänäkin vuonna!).  Piti tosissaan miettiä, miten koruvaijerin päät kiinnitetään.

Uusimmat korutarvikkeet heti käyttöön.

Vanhoista koruista puretut tarvikkeet uusiokäytössä.

 Varmaan joku ihmettelee, miksi tämän postauksen julkaisu viipyi monta päivää.  Syynä on tietokone, joka keksi kadottaa kuvatiedostot ja mieheni korjasi konetta monta päivää.  Silti piti ottaa uudet kuvat.  Harmitti, koska olin muistanut ottaa neuleesta kuvia myös tekovaiheessa.  Missähän bittiavaruudessa nekin kuvat leijuvat.

Rauhallista hiljaista viikkoa ja hyvää pääsiäistä!  Kiitti kommenteista!