Metsurin opissa.

Koivun oksan korkealle...

 

Kotipihassamme on kasvanut suuri koivu, joka on 50-luvulta. Viime vuosien myrskyt ovat kaataneet puita milloin mistäkin, joten pohdimme pitkään, joko meidän koivuvanhus olisi laho ja saattaisi kovalla tuulella kaatua kotitalomme päälle. Pitkän pohdinnan tuloksena päädyimme siihen, että puu pistetään nurin. Mieheni antoi työn ammattilaiselle, joka saapui sovitusti ja suoritti työn taitavasti. Koneen kourat nappasivat oksat ja latvat puristuksiin, suojuksen alta putkahti esiin saha, joka katkaisi oksan ja kourat nostivat sen maahan. Kaikki ohjaus tapahtui maasta käsin kauko-ohjauksella. Laitteistoja ei kai ole monta Suomessa. Aikaa kaato-operaatioon kului 2,5 tuntia.

Latva siirtyy nätisti maahan.

Karsintaa vielä maassa.

Toiveitteni mukaisesti jätimme pihaan korkean kannon, jonka pinnalle minulla on tarkoitus laittaa kesäkukka-astia. Kylläpä pihamme avartui paljon. Ehkä vieressä oleva kasvimaakin tuottaa paremmin, kun koivu ei imaise kaikkia ravinteita. Myös keittöstämme tuli valoisa  ja aamuaurinko kurkistaa ikkunoista, kun koivun oksat eivät roiku ikkunoiden edessä. Luultavasti vesikourut eivät ole aina täynnä koivun lehtiä ja syksyinen lehtien haravointi vähenee. Koivun siitepöly on myös kutittanut parina keväänä silmiäni, josko sekin helpottaisi.

Mahtava kanto.

Koivu meni polttopuuksi, vaikka se oli hienoa visakoivua. Edes konevoimalla pahimpia oksakohtia ei naapurikylän metsuri saanut pienityksi. Puun pinoamista, kantamista ja oksien raikkoamista on riittänyt. Kasvimaa on niiden alla, joten kylvöpuuhat vielä siirtyvät.

Paper piecing -tekniikka osoittautui mielenkiintoiseksi, joten toinenkin perhonen piti kokeilla. Kiinnitin sen nurkkakehykseen, jonka ostin Oulun käsityömessuilta.
    

Perhoskukkaro.

 

 

Toinenkin sukulaispoika sai synttärilahjaksi karkkipaperipenaalin. Tällä kertaa muistin laittaa nimen kristallimuovin alle.

Jouluisia karkkipapereita uusiokäytössä.

Kevätsiivouksia tehdessä pesin myös työhuoneeni eli Ateljeen verhot. Jälkikäteen ommeltu alakappa värjötteli valkoisena, joten päätin kuvioida sitä vähän. Valmistin leimasimen raparperin varsista sitomalla niitä kukan muotoon kukkalangalla. Sitten vain leimaamaan. No, jälki muistutti ehkä lasten kankaanpainotuotoksia, mutta saa kelvata. Kyllä seulan läpi värin saa asettumaan tasaisemmin.

Raparperileimasin.

Painetussa verhossa näkyy käden jälki.

Tässä kesän kynnyksellä on ollut niin paljon tapahtumia, että ihan saa ihmetellä, miten kaikesta on selvinnyt: läheisen sairastuminen (onneksi on jo toipumassa),vanhuksen kuoleminen (olen ollut lesken tukihenkilönä) ja oman auton itsenäiset seikkailut (ei onneksi henkilövahinkoja, peltejä saa uusia). Hengissä ollaan ja olen yrittänyt nauttia tästä huikaisevan kauniista ja varhaisesta kesästä. Kerran olemme jo ennättäneet rentoutua kesämökin saunassa, missä ainoana pesuaineena oli mäntysuopa. Tuoksuimme siis vastapestyille matoille!

Kevään ihmeitä.

Kiitos kivoista kommenteista!

Tarton maisemia ihmettelemässä.

Ravilan kartanon kello näyttää nykyaikaa.

Helatorstaina aamuyöstä bussimme starttasi kohti Helsingin Katajanokkaa, missä nousimme Viking XPRS -autolautalle. Laiva oli tupaten täynnä, mutta pianhan se saapui Tallinnaan, mistä jatkoimme matkaa kohti Tarttoa. Matkalla pysähdyimme Ravilan kartanossa, missä odottelimme kahvia tovin, sillä se valmistettiin kuppi kerrallaan. Kartano kaipaisi vielä paljon restaurointia.

Ravilan kartano.

Illalla majoituimme Dorpat-hotelliin. Ennätimme huonekaverini kanssa vielä kävellä lähikortteleissa ja ihailla Ema-jokea, joka virtasi hotellimme lähellä. 

Silta yli Emajoen.

Aamupalan jälkeen meillä oli opastettu kiertoajelu kaupungilla. Tutustuimme myös puistoalueeseen kävellen. 

Suutelijat-patsas.

Puistonäkymä.

Tuomiokirkon rauniot.

Kiertoajelun jälkeen vierailimme Etnowerk-nimiseen yritykseen, missä oli esillä upeita neuleita. Niihin oli sovitettu Viron eri alueiden käsitöiden ominaisuuksia. 

Etnowerkin villatakkeja.

Etnowerkin neuleita.

  

Osa matkalaisista siirtyi keskikaupungille, itse taivalsin Kasvitieteelliseen puutarhaan, missä varhaisimmat kukkijat availivat kukkaloistoaan.

Kasvitieteellisessä puutarhassa.

Mantelipuu kukkii.

Ruukkukoriste.

Liljoja.

Kävimme myös tutustumassa Tarton kansalaisopistoon. Paluumatkalla poikkesimme mm. kangaskaupassa, mistä mukaani läksi vihreä pitsikangas; ehkä siitä syntyy mekko. Kävin  myös noutamassa Kaubamajasta 4 kerää merinovilla- silkkilankaa (70%/30%), ´a 4, 90 euroa. Lanka on todella ohutta: kerässä on 700 metriä lankaa.

Lankalöytö.

Pitsi on edelleen muotia.

Lauantaiaamuna pakkasimme tavaramme autoon, minkä jälkeen kävelimme Tarton kevätmessuilla. Tapahtuma oli järjestetty läheisillä kaduilla, missä oli esillä paljon käsitöitä, keramiikkaa, ruokaa jne. Ostin sieltä pellavaisen housukankaan ja silkkihuivin sekä korvakorut.

Punaiset korvikset Tartosta, toiset Tallinnasta, alla housupellava.

Tarjolla oli käsitöitä laidasta laitaan.

Pellavainen käsipyyhe.

Iltapäivällä palasimme bussille, joka toi meidät Väike-Maarjan kautta Tallinnaan. Hotelli oli tavallaan Vanhan kaupungin takana. Löysimme reitin kaupunkiin, mutta se oli aika pitkä. Hotellin lähellä kukki luumupuu.

    

Huiviostokset.

Aamulla ajelimme satamaan, missä teimme vielä viime hetken ostoksia. Itse löysin tuubihuivin ja korvikset. Paluulaiva oli Eckerö Linen Finlandia. Niinpä äitienpäivä kului matkalla. Lapset muistivat onnitteluviestein.

         

Viehättävä kyltti.

Vappuajelulla.

Ompelemattomien kankaiden pino pieneni taas yhdellä kankaalla, kun valmistin itselleni mekon puuvillakankaasta, jonka ostin Thaimaasta reilu vuosi sitten. Suuri Käsityölehti ilahdutti minua suuresti, kun maaliskuun numero sisälsi kaavat viiteen eri mekkoon siten, että niiden ylä- ja alaosia voi vaihdella keskenään. Oli suorastaan vaikea valita, millaisen mekon ompelisin ensiksi - kai niitä pitää ommella monta! Vaikka ei millään voi tietää, tarkeneeko ensi kesänä kertaakaan mekossa. Päätin juuri, että pakko tareta. Tarkistin matkapäiväkirjasta, että kangas maksoi n. 10 euroa.

      

Puuvillamekko.

Tytärtäni päätin ilahduttaa laukulla, jonka valmistin Thaimaan silkin jämistä. Koristelin sen mustalla pitsillä ja paljettikoristeella. Laukusta puuttuu vielä hihna; tytär saa valita siihen sopivan ketjun.

     

Silkkilaukku.

Olen nähnyt monessa blogissa paper piecing -tekniikalla valmitettuja töitä. No, piti vain käydä opiskelemassa you tube:ssa tekniikka ja heti kokeilemaan. Olihan se ihan helpon näköistä katsoa, mutta omassa kokeilussa kankaat ja/tai paperi olivat usein ihan nurin päin. Sitkeästi, välillä ratkoen, sain aikaiseksi perhosen, jonka ympärille rakensin vyölaukun. Olin todella oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Laukun yläreunassa on kuja, johon voi pujottaa vyön.

     

Vyölaukun kuva valmistettu paper piecing -tekniikalla.

      

Ennen vappua urakoin "valokuvamaratonin" eli lajittelin ja liimasin 397 paperikuvaa albumiin. Kuvat ovat vuosilta 2011-2014 eli olen vielä pari vuotta jäljessä tästä päivästä. Meillä homma pyörii siten, että minä valikoin ja kopioin kuvat tietokoneelle omaan kansioon, mies käsittelee kuvat ja vasta sitten ne lähetetään valmistettavaksi. Prosessi vain näkyy venyvän. Nyt nuo kuvat ovat tekstitettyinä kiinni. Onneksi  olen kirjoittanut matkapäiväkirjaa reissuista, siitä näkee paikkojen nimiä.

   

Studebaker 1920-luvulta.

Näin hienoa vappusäätä ei ole ollut moneen vuoteen. Perinteisesti ulkoilutimme autovanhustamme vappunäyttelyssä, johon oli tullut useita kanttiautoja ja avoautoja. Kävimme näyttelyn aikana syömässä maukkaan ja täyttävän vappubrunssin. 

    

Rivi arvokkaita autovanhuksia.