sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kanzashikukkia

Minä en sinua unohda,
kaiken lämpöni tahtoisin antaa, 
ja silloin kun luoksesi yllä en,
saakoon enkelit sinua kantaa.

Näillä Anna-Maija Kaskisen säkeillä saattelin ystäväni viimeiselle matkalle. Siunaustilaisuus oli liikuttavan koskettava ortodoksisin menoin. Sairaus oli kutistanut ystäväni vielä viime tapaamisesta hauraaksi ja hennoksi. Hyvää matkaa ja kiitos ystävyydestä.

Hiuskukka.

Sain reilu vuosi sitten vanhemmalta tyttäreltäni joululahjaksi kirjan, missä neuvotaan kanzashikukkien tekemistä. Japanissa niitä käytetään kimonon koristeina sekä asuissa että hiuksissa. Niiden ompelu on melkein päässyt unohtumaan, mutta kirjan tekijä Diane Gilleland on elvyttänyt tätä vanhaa perinnettä. Kirjassa on ohjeet kolmeen erilaiseen taiteltuun kukan terälehteen. Näistä sitten voi koota kukkasia, voi vaihdella kokoa, lukumäärää, kankaan laatua jne. Kaikissa on lähtökohtana kangasneliö, koko esim. 7cmx7cm. Aluksi on helpointa käyttää ohutta puuvillaa. Taitteet painellaan sormin.

Japanilaisten kukkien taitteluun voi tutustua tämän kirjan avulla.
Taitteluohjeita.

Tässä taitteluohje yhteen terälehteen. Ylärivin taittelut näkyvät kuvasta. Alarivin 1. kuvassa työ on käännetty nurin päin ja 3. kuvassa takaisin oikein päin. Taite kiinnnitetään väliaikaisesti nuppineulalla. Ylimääräinen kangas leikataan pois (ratkojan kärjen kohdalta). Valmiiden terälehtien läpi ommellaan luja lanka suunnilleen nuppineulojen kohdalta, tasoitellaan lehdet ja kiinnitetään toisiinsa kukan nurjalta puolelta. Kiinnityksen voi varmistaa kuumaliimalla tai lisäämällä kankaasta leikatun ympyrän nurjalle puolelle.  Oikealle puolelle keskelle ommellaan nappi tai helmi. Kukan taakse voi laittaa hiusklipsin tai koruneulan.
Kukan terälehtien läpi ommellaan lanka...

... ja kiristetään ympyräksi.

Napilla voi peittää liitoksen.

Osa kukista on taiteltu kahdesta eri kankaasta.

Ompelin muiden blogien innoittamana tilkkupussukan, jonka koristelin näillä kukkasilla. Muut kukat olen ommellut aikaisemmin. Samalla periaatteella voi ommella muutakin, esim. perhosen. Kahdesta terälehdestä muodostuu sydän.

Kukkasin koristeltu tilkkupussukka.

Barbiet esittelevät kanzashikukkia: vasemmalla kukasta riippuu putous, oikeanpuoleinen on taiteltu keinosilkistä.

Käyttäen erikokoisia tilkkuja muodostuu perhonen, jonka vartalon olen muokannut rautalangasta ja puuhelmistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti