Jälleen reissussa.

 

Muisti.

Teimme taas pienen matkan kotimaassa, nimittäin mieheni veli täytti 70 vuotta.  Menomatkalla poikkesimme  Mikkelissä Sodan ja rauhan keskuksessa eli Muistissa.  Esitteessä kerrotaan Muistin tavoitteet:  paikka, joka muistaa, miten sodat syttyvät

                                                     miltä sota tuntuu ihmisestä

                                                     miten sodat lopetetaan

                                                     miten ylläpidetään rauhaa

                                johon muistot tallennetaan. 

Miten ajankohtaisia asioita tämän päivän ihmiselle.  Voit astua virtuaalimaailmaan jonkun henkilön tarinaan, käydä sotatantereella ja tutustua naisten toimintaan sata-aikana.  Koskettavaa.

 

Kulkeeko tieto kallion läpi?

Päämajamuseo.

Perillä Loviisassa olimme läsnä lankoni taidenäyttelyn avajaisissa, johon hän oli valmistanut keraamisen kuppikakun.  Siitä sai valita mieleisensä kupin, josta nautittiin kahvi ja kupin sai viedä kotiin (kunhan ei vienyt ulos puhdasta kuppia!).  Kävijöitä kertyi n. 150.

Taiteilijan näkemys kuppikakusta.

Toisena päivänä kokoonnuimme suvun kesken juhlimaan päivänsankaria.  Lahjaksi veimme ompelemani tilkkupeiton Pikkutontun päikkärit.

Torkkupeitto 70-vuotiaalle.

Kotimatkalla poikkesimme kahville ja tankkauspaikalla sattui olemaan Marimekon myymälä.  Pengoin tietysti palalaarin, jossa oli pellavaisia paloja.  Ostin niitä kaksi, maksoivat n. 10€ yhteeensä.  Ompelin molemmista kassin.  Musta-valkoinen on yksinkertainen kauppakassi, punainen Unikko-kassi pääsee jumppakassiksi.  Ompelin siihen kovikekankaan ja vuorin (kaksi taskua).

 

Kauppakassi ja resurssista pussukka.

Koska punaista pellavaa oli vielä jäljellä, muokkasin siitä kampauspöydän tuoliin päällisen.  Laitoin väliin paksuhkoa vanua ja tikkasin toisen unikon kukan.  Päällinen solmitaan kiinni tuolin jalkoihin.  

           

Sisältä pilkottaa vuori.

Suuri unikko.

Tuolin päällisessä on kaksi unikkoa.

                      

Matkalla Riiassa.

 

Modernia arkkitehtuuria.

Kun syyshommat kotipihalla alkoivat vähetä, päätimme tehdä vielä pienen matkan.  Muutaman päivän irtiotto tekisi hyvää.  Kohteeksi valikoitui Riika.  Mies istui tietokoneen ääreen ja pitkään tutkittuaan sai valikoiduksi yhteensopivat juna- ja lentomatkat sekä hotellin.  Olipa ylellistä, kun lentomatka kesti vain vajaan tunnin.

 

Tarkka-ampujien muistomerkki.

Riian lentokentältä on noin puolen tunnin matka keskustaan.  Hotellimme etsiminen kesti jonkin aikaa, koska kadun nimi muuttui kesken kaiken.  Majoituimme Vanhassa kaupungissa Rixxwell-hotelliin.  Huone oli pieni, mutta siisti.  Haittapuoleksi pitää mainita kylmyys, koska lämmitys kuulemma kytketään vasta lokakuun alusta.  Niinpä kävin ostamassa itselleni ruusukuvioiset villasukat - matkamuisto samalla - ja yläkaapista löytyi ylimääräinen peitto.

 

Lämpimät ruususukat.

Vaaatimattoman aamupalan jälkeen aloimme patikoida mukulakivikatuja.  Jonkin torin mukulakivet lienevät suomalaista alkuperää.  

 

Väinä-joen rantaa Marraskuun 11. päivän kadulta.

Mustapäiden talo on koristeellinen Raatitorin nähtävyys.  Mustapäät olivat naimattomia  ulkomaisia kauppiaita.  Talo rakennettiin v. 1334, mutta se tuhoutui 2. maailmansodassa.  Talo rakennettiin uudelleen ja se edustaa hollantilaista renesanssia.  

 

Mustapäiden talo.

Jugend-tyyli on hyvin edustettuna koko Riiassa.  Talojen ulkoseinät ovat koristeelliset ja niitä pitää pysähtyä katselemaan vähän väliä.  

 

Patsain koristeltuja taloja.

Daugava- eli Väinä-joki lipuu Riian halki.  Kaupungissa voi liikkua ratikalla, bussilla tai johdinautolla.   Vilkkaissa risteyksissä katuja ei ylitetä, vaan pitää mennä tunnelia pitkin maan alla.  Muuten toimiva systeemi, mutta tunneleissa oli niukalti opasteita.  

 

Vapauden patsas.

Latvian historia kertoo, miten maa on ollut valloittajien pelinappulana: Saksa, Venäjä, Puola, Ruotsi ja Neuvostoliitto ovat vuorotellen olleet vallan kahvassa, kunnes Latvia itsenäistyi v. 1991.

Ruotsin portti (ainoa säilynyt kaupungin muurissa).

 Riiasta löytyy 37 kirkkoa.  Kävimme sisällä Pyhän Pietarin kirkossa.

 

Kirkko muistuttaa omasta aikakaudestaan.

Pyhän Pietarin kirkko.

Kävimme katsomassa rakennusryhmän Kolme veljestä, jonka talo 17 on vanhin Riiassa säilynyt rakennus: 1400-luvun lopulla.

 

Kolme veljestä.

Mukavia ostospaikkoja ovat torit, mutta myös Vanhat makasiinit, jotka rakennettiin zeppeliinihalleiksi, mutta ne eivät olleet koskaan siinä käytössä.  Makasiinirakennuksia on viisi, yhdessä on tarjolla kalaa, yhdessä lihaa, muissa vaatteita, laukkuja, juustoja, teetä, kahvia, käsitöitä ja tietysti meripihkatuotteita.  Itsekin sorruin ostamaan meripihkapöllön ikkunaan.  Riiasta löytyy myös paljon ostoskeskuksia länsimaisine kauppoineen.

Makasiinit.

 

 

 

Runsaasti ruoka-aineita tarjolla.

Meripihkapöllö.

Ruokapaikkoja on myös joka makuun.  Osuimme heti ensimmäisenä päivänä ravintolaan, missä tilasin Master Chef -tasoisen annoksen.  Pohjalla perunapyreetä, kanankoipi päällä, ristikolle asetetut pikkumaissin tähkät, yrttiöljy, krumple ja herneen versot koristeena.  Ikimuistoinen makuelämys. 

Nam!

Tietysti etsimme myös kangaskaupan.  Ostin kolme palaa tilkkutyöpuuvillaa ja edullisen vihreän trikoopakan lopun (1,2m).

Kangasostokset.

Riika on perustettu v.1201.  Syksyinen sää oli hieman kolea, mutta luulen kaupungin olevan parhaimmillaan kesäisin.

 

Marimekkoa.

 

Ehkä sinullekin tuttuja Marimekon kankaita.

Olen aina silloin tällöin ommellut jonkin vaatteen Marimekon kankaista, joten ko. tilkkuja on kertynyt kaappiin.  Päätin edes vähentää niitä ja leikkasin niistä 7cmx7cm:n neliöitä - vain punasävyisistä.  Yhdistäväksi kankaaksi valkoitui tumma, violetti kangas, josta leikkelin yhtä monta neliötä.  Ilman mitään suunnitelmaa ompelin tilkuista pinnan, jossa vuorottelevat punaiset ja violetit neliöt.  Suorakulmion päihin ompelin vielä muutaman kaitaleen jäljellä olevista kankaista.

 

Tikkaus vielä kesken.

Taustakangas on yksiväristä violettia.  Koska ajattelin tuotteen pöytäliinaksi, en laittanut väliin vanua, vaan käytetyn satiiniverhon lopun.  Tikkaustakaan en suunnitellut, vaan aloin ommella ruutujen kulmista kulmiin.   

 

Valmis liina.

Ompelin hiljattain myös suurempia Marimekon kankaita pois nurkista kuljeksimasta.  Lainasin kirjan, jossa on japanilaisia vaatemalleja.  Minua miellytti takkimekko, jossa on poikkileikkaus lantiolla ja siinä loiva poimutus.  Kaavan piirtäminen oli työlästä, koska samaan kaavaan oli ympätty monen mallin osia.  Ompeluohjeet kyllä olivat selkeät.

Mustia ja punaisia unikkoja.

Käytin mekkoon kahta Unikkokangasta, mustaa ja punaista.  Sain leikatuksi osat, osittain jatkamalla niitä tilkkuillen.  Ensimmäinen mielikuvani oli asettaa punainen yläosaan, mutta se ei oikein toiminut.  Napit ovat omasta varastosta, ihan perusnapit.  Malliin olisi kuulunut vielä laskostettu kaitale poikkisauman päälle, mutta eivät kankaat riittäneet. Lisäsin mekkoon taskut sivusaumaan.  Ihan reilu takkimekko siitä syntyi. 

Taskut sivusaumoissa.

 

Mekko takaa.

Hehku.

 

 

Hehku-peitto.

Syksyllä luonto tarjoaa upeita värejä iloksemme eli luonto hehkuu.  Siitäpä syntyi nimi viimeisimmälle peitolle.  Olin marinoinut Kaffe Fassettin tilkkukasaa monta vuotta (25cmx25cm), koska toivoin löytäväni sellaisen mallin, johon tilkkuja ei tarvitse silpulta pieniksi.  Sellainen tuli vastaan käydessäni Töölön tilkkupajassa, missä Soile esitteli viimeksi ompelemiaan peittoja.  Kiitos hienosta vinkistä!  Pienensin peiton kokoa jättämällä yhden blokkirivin pois molemmista suunnista.

 

Kauniita kankaita.

Kokeilin kahta erilaista punaista välikaitaleiksi.  Viininpunainen valikoitui lopulta.  Tasasin neliöt samankokoisiksi ja leikkasin välikaitaletta metrikaupalla.  Työ sujui nopeasti saatuani ensimmäisen blokin valmiiksi.  Jouduin leikkaamaan muutamia neliöitä Kaffe Fassettin kankaista, koska olin käyttänyt joitakin neliöitä kukkaroihin.

 

Väri-iloittelua.

Taustakankaan kasasin EK:sta ostamastani KF:n kankaista.  Välivanu on bambua.  Ompelin tikkaukset suorin ompelein, koska pinta koostui myös suorista kappaleista.   Pidän kovasti tilkkujen värikylläisyydestä, joten nimi oli helppo keksiä: Hehku. 

EK:lta ostettu nimilappu.

 

Hailuoto ja Puolanka.

 

Merimaisemaa Hailuodosta.

Kun kesäilmat alkoivat parantua, mietimme missä voisimme vielä ajella matkailuautolla.  No, mieheni ehdotti Hailuotoa ja olin heti valmis lähtemään.   Sinne mennään vielä lautalla, sillä rakenteilla oleva silta valmistuu reilun vuoden kuluttua.  Lauttamatka kestää 25 minuuttia.  Ajoimme yhtä kyytiä luodon toiseen päähän, missä kävelimme aluksi satamassa ja ihastelimme Marjaniemen majakkaa ja aavaa merta.   Aivan luodon kärjessä oli leiripaikkoja, mutta jäimme ylemmäksi rannalle suojaisaan paikkaan (Luovo), vaikka luvassa ei ollutkaan myrskytuulta.  Leiripaikan hintaan kuului myös sauna.

 

Marjaniemen majakka.

Lauttamatka oli oikein mukava, sää oli kaunis, ei tuulinen.

 

Rakenteilla oleva Huikun silta on luodon päässä.(Riutun silta on mantereen päässä.)

 

Ajellessamme kohti Oulua huomasin tien varressa mainoksia: Oulussa on kolmena päivänä kansainväliset suurmessut.  Siispä ajelimme sinne lauantaipäiväksi.  Ensin tainnutimme nälän kreikkalaisella gyros-aterialla.  Rantatorilla oli todella runsaasti myytäviä tavaroita, ruokapaikkoja ja ihmisiä.  Ostimme englantilaista fudgea, saksalaisia bretzeleitä, italialaista gelatoa ja suomalaisia mausteita. Mukaan läksi myös eteläamerikkalainen huivi poistokorista.

 

Oulun torilla riitti väkeä.

Toripoliisi oli saanut kukkaseppeleen kaulaansa.

 Piipahdimme myös kauppahallissa juomassa cappucinoa ja ostin samalla uuden sadon valkosipuleita ja irtoteetä. 

 

Saksalaista herkkua: bretzeleitä.

Mausteita ja valkosipuleita.

Paluumatkan päätimme tehdä mutkan kautta:  pitää taas poiketa pessimistikylässä eli Puolangalla.  Emme kääntyneet ennen kylää pois, vaikka kyltissä luki: vielä ennätät kääntyä takaisin.  Ostimme pessimismitalosta ensi vuoden kalenterin. 

Matkalaisille tarjolla erikoista: pessimismiä.

 

 

Talon tuotteille voi vain nauraa.

Marjastusaikaa.

 

Huopanankosken maisemia.

Kylläpä aika kuluu nopeasti helteelläkin.  Meidän lämpömittariin jäi korkeimmaksi lukemaksi +33.2 C-astetta.  Kolmen viikon helleputken aikana yritin tehdä töitä varhain aamulla.  Iltamyöhäksi jäi kasvien kasteleminen, jopa perunamaa tarvitsi kasteluvettä.  Aikaisemmista hellekesistä muistin, että vadelmat pitää kerätä heti, kun ne alkavat kypsyä, sillä loput raakileet kuivuvat oksiinsa.  Niin kävi nytkin.  Jaksoin poimia 9 litraa vadelmia.

 

Vadelmasatoa.

Mustikoita löytyy edelleen.  Keräsin niitä suolta, missä ne olivat isoja ja maukkaita.   Pakastimessa on yli 20 litraa ja aion poimia lisää.  Vein niitä mukanani myös Raumalle, missä tapasimme kaikki lapsemme ja lapsenlapsemme.  Kahden vanhimman (7v ja 3v) kanssa leivoimme pellillisen mustikkapiirakkaa, koska Hampurin pojille se on herkkua.

 

Mustikkasatoa.

Tulomatkalla poikkesimme Huopanankoskella, missä Juhani Aho kalasti ja osallistui myös kalojen jalostukseen.  

 

Huopanankoski.

Minulla on elo- ja syyskuuta varten hirvikärpästakki, mutta se on kyllä huonosti suunniteltu.  Niinpä EK:sta löytyi sopivaa verkkoa ja ompelin itse hirvikärpästakin.  Leikkasin takin anorakin kaavalla ja huppuosan vetoketjuineen suunnittelin kokeilemalla.   Kangas on popliinia.  Saa nähdä, onko tuotesuunnittelu onnistunut.

 

Hirvkärpästakki.

En pidä hirvikärpäsistä.

Eipä uskoisi, että helteellä  jaksaa neuloa, mutta niinpä uutisia katsoessa (lue:kuunnellessa) syntyi kapea kaulaliina, jollaisia alkoi ilmestyä lehtiin viime talvena.  Lanka on merinovillan ja silkin sekoitusta, ja mallin löysin Novitan neulelehdestä (4/2024).  Mallin nimi on München-huivi ja se koostuu pitsistä ja palmikoista.  Lanka loppui hieman kesken, joten huivin päät ovat erilaiset.  Neule on niin kapea, että sain sen tehdyksi sukkapuikoilla.

Helleneule.

Lämmin sää jatkuu, mutta ei onneksi liian kuumana.  Jospa sade saisi myös sienet nousemaan maan pinnalle. Kasvihuoneessa parhaiten ovat kasvneet paprikat.

Herkkupaprikoita.