![]() |
| Amarylliksen hennot värit. |
Ostin joulun alla amarylliksen ja vanhanaikaisena ihmisenä etsin joulunpunaista. No, sitä ei löytynyt, joten ostin vaaleanpunaisen (epäillen). Kun ensimmäinen kukka aukesi, olin todella hämmästynyt kukan kauneudesta: runsas kirjavuus elävöitti kukan terälehdet upeasti. Nyt odotellaan toisen kukkavanan kasvua.
![]() |
| Tammitähtiä. |
Viime vuoden jokaisessa tilkkulehdessä oli tähtiblokin ohje. Ajattelin ommella kaikki neljä erilaista tähteä ja yhdistää ne pieneksi seinävaatteeksi. Tähti numero 4 oli tosi kaunis ja sain sen onnistumaan ohjeen mukaan. Sitten oli vuorossa numero 3. Kasausvaihe ei onnistunut. Tarkistin mitat moneen kertaan saumanvaroja myöten, mutta ei niillä mitoilla kasaaminen onnistunut. Niinpä ompelin blokin 4 uudelleen ja yhdistin sen ensimmäiseen, jolloin sain pienen seinävaatteen. Hyvä niin.
![]() |
| Kasaamaton tähti. |
Totesin hamevarastoni niin kulahtaneeksi, että ryhdyin ompelemaan uutta. Kaapissa odotti musta, pintakuvioinen musta kangas, jonka muistan ostaneeni Pärnusta - ehkä pian 20 vuotta sitten - kun olimme siellä elämämme ainoalla kylpyläreissulla. Eipä siinä ollut viimeistä käyttöpäivää. Piirsin kaavan Suuri Käsityö -lehdestä; siinä hame oli kuvattu farkkuhameeksi. Lyhensin mallia, jotta sain kankaan riittämään. Vuorikangas ja vetoketju ovat myös omaa varastoa.
![]() |
| "Farkkuhame". |
Koska olin vaihtanut mustat ompelulangat ompelukoneeseen ja saumuriin, päätin jatkaa samalla värillä. Kangasnipussa näytti myös olevan sopivia kankaita. Uusimmassa Käsityölehdessä oli kaavat leveälahkeisiin housuihin. Sen verran muutin kaavaa, että lahkeet eivät levene (olen jo kerran elänyt trumpettihousujen ajan). Housut valmistuivat yhdessä päivässä. -Ehkäpä mustien kankaiden pino pienenee vielä ensi viikolla.
![]() |
| Väljät suorat housut. |
Hyvää alkanutta vuotta!
| Amarylliksen kauneutta. |




