sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Elokuussa matkalla 2.

 

Tukholman näkymiä.

Olen jo pitempään halunnut käydä Tukholmassa, koska se on ollut yleensä vain läpikulkupaikka. Jätimme Marin tyttären perheen pihaan ja astuimme laivaan.  Menomatkan teimme päivällä, olimme perillä kaksi yötä ja tulimme yölaivalla pois.  

 

Carl Larssonia parhaimmillaan.

Kun kävin muutama vuosi sitten Karin ja Carl Larssonin kotimuseossa, ihastuin Carlin maalauksiin.  Kun tv-dokumentissa kerrottiin hänen jättisuurista seinämaalauksistaan, halusin nähdä ne oikeasti.  Maalaukset ovat Kansallismuseossa heti sisääntultaessa portaiden yläpuolella.  Niitä ei todellakaan voi olla näkemättä.  Muitakin teoksia löytyi museosta.  Sorruin vielä ostamaan maalauksesta tehdyn palapelin, joka odottaa nyt talven pakkasia (kyllä pakkaset tulevat!).  

 

Kuninkaan kruunajaiset.

Tukholman kansallismuseossa.


Emme valitettavasti päässeet kuninkaanlinnan kierrokselle, koska ne olisi pitänyt varata monta päivää etukäteen.  Kävelimme kyllä jalkaisin linnan ympäri.  Kiertelimme myös jalkaisin Gamla Stanissa, missä näimme kaupungin kapeimman kadun.  Vanha kaupunki on muutenkin viehättävä paikka.

Kapea katu Gamla stanissa.

Kapealla kujalla.
 

Löysimme myös kangaskaupan, vaikka se teettikin töitä.  Suunnistimme gps:llä, mutta se ei huomioinut sitä, että katuja risteili kahdessa tasossa. No, tunnelbana-aseman kautta pääsimme oikeaan kerrokseen.  Ostin pari tilkkutyökangasta, popliinia, koristenauhaa ja ommeltavia perhosia.

Ostoksia.
 
Kuninkaanlinnan edessä.

Linnan komea vartija.


Teknillinen museo oli meille pettymys, sillä olemme nähneet niin huippuhyviä teknisiä juttuja mm. Münchenissä ja Chicagossa.  No, pääsimme siellä toki syömään.

Ainoa kuva teknillisestä museosta.

Koska olimme Ruotsissa, halusin hemmotella itseäni Prinsessa-tortulla.  Nam!

Prinsessa-torttua peittää vihreä marsipaani.

Mies halusi käydä Fotografiska-museossa.  Huomasimme, että se sijaitsi lähellä Viking Linen terminaalia, joten menimme ensin tunnelbaanalla Vanhaan kaupunkiin, mistä kävelimme Fotografiskaan.  Siellä oli monen kuvaajan töitä esillä (en muista nimiä).  

Valokuvataiteilijan näkemyksiä.

Valokuva oli liitetty oikeisiin verhoihin.

Fotografiskasta olikin lyhyt matka satamaan.

Kaunista Tukholmaa.


Viehättävä Vanha kaupunki.

lauantai 14. syyskuuta 2024

Elokuussa matkalla 1.

 

Kyllä vanhoissa autoissa on tyyliä.

Kolmas reissumme tälle kesälle suuntautui Lounais-Suomeen.  Suuntasimme Marin nokan kohti Jyväskylää, missä poikkesimme ystäväni luona kahvilla ja päivittämässä kuulumiset.  Matka jatkui kohti automuseota eli Mobiliaa Kangasalla.  Kyllä linja-autot toivat oman nuoruuden mieleen.  Entäpä ne presidenttiemme upeat edustusautot.  Vahanuket niiden vierellä olivat niin aidon näköisiä.

Kuka onkaan menossa auton takapenkille!

Seuraava kohde oli Visavuori, missä tutustuimme kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijahuvilaan.  Hieno rakennuskompleksi ja upealla paikalla.  Kukapa ei muistaisi vaikkapa Helsingin rautatieaseman lyhtyjä.  Yksi alkuperäinen lyhty oli näytillä.

Wikströmin huvila, upea.

Ateljee.

Samalla katselimme toisessa rakennuksessa Emil Wikströmin pojanpojan Kari Suomalaisen piirroksia.  Niistä tulee aina niin hyvälle tuulelle: miten joku on aina osannut sanoa muutamalla kynän vedolla politiikasta ja muusta maailman menosta niin osuvasti!

Kari Suomalaisen tuttua käsialaa.

Parolassa vierailimme Panssarimuseossa, missä sattui samana iltana olemaan yhteislaulutilaisuus.  Ihmettelimme panssariajoneuvojen määrää, osa omia, osa sotasaaliiksi saatuja. Pasiin pääsi myös sisälle.  Toivottavasti Suomen ei tarvitse käyttää noita milloinkaan.

Panssariajoneuvoja oli esillä kymmenittäin.

Sitten poikkesimme Nummella kauppaan, jonka nimi on Kasvihuoneilmiö.  Kyseessä on sisustusliike, josta löytyy todella monenlaista tuotetta.  Joulutarvikkeitakin on esillä.

Tavarataivas.

Kaupan viehättävä kahvio.

Matka jatkui Fiskarsin ruukin alueelle.  Olimme hieman pettyneitä, koska emme löytäneet alueen opastaulua.

Museoitu ruukin kauppa.

Mari kuljetti meidät Raumalle, missä koimme herkkiä hetkiä saadessamme touhuta 2-vuotiaan lapsenlapsemme kanssa.  Hänellä riitti puhetta kovasti ja hän tuli kanssamme myös saunaan.  Omenat ja puolukat maistuivat tyttöselle hyvin.