perjantai 26. tammikuuta 2018

Myöhästynyt joululahja.


Aputaso Berninaan.

Olin toivonut joulupukilta aputasoa ompelukoneeseen.  Tytär oli tilannut sellaisen Tampereen messuilta näyttäen myyjälle kuvaa ompelukoneestani.  Iloisena avasin lahjapaketin, mutta kun yritin laittaa tason ompelukoneeseeni, se ei mennyt paikoilleen.  Tytär soitti myyjälle, jolloin paljastui, että taso oli väärä MINUN koneelleni.  Pahoitellen myyjä pyysi lähettämään sen takaisin ja paluupostissa sain sopivan tason.  Samalla esittelen tässä yhden käsityöaiheisen joululahjan: kaava-arkin näköisen kassin. Se on superhieno.  Kiitos, tyttäreni!  Kassi huomattiin heti EK:ssa.
    
Käsityöihmisen kassi.

Pienten kangastilkkujen tuhoaminen on ollut taas käynnissä.  Ompelin "Sydänpeittoon" sopivan tyynynpäällisen, jolle annoin nimeksi vanhaa saksalaisiskelmää mukaellen "Ich hab' mein Hertz in Hamburg verloren".  Olin vähällä kirjoittaa "Ich hab' meine Tochter in Hamburg verloren".  No, onneksi tiedän, että tyttäreni on Hampurissa onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä eikä ole unohtanut suomalaisia juuriaan.  Pidämme yhteyttä viikoittain.  Tyylitelty sydänkuvio muodostuu tilkuista ja tikkauksesta.
   
Sydäntyyny.

Tyyny kastui hangella kuvatessani. (taustan kulma)

Samoja kangasjämiä käytin vielä pussukkaan, johon lisäsin kissan kuvan.  Eivätkä ruusukankaat loppuneet sittenkään!
    
Kissa kukkien keskellä.

Pussukassa on kaksi erillistä lokeroa omine vetoketjuineen.

Kun olin saanut alussa mainitun aputason, piti sitä päästä kokeilemaan.  Niinpä leikkasin punasävyisiä neliöitä (16 cm x 16 cm) 18 kappaletta, joista ompelin kaksi neliötä.  Neulasin ne tarkasti saumoja pitkin (välissä vanu ja huopa) ja tikkasin saumojen vierestä.  Leikkasin neljäksi neliöksi eli sain näin neljä patalappua.  Toki ne piti vielä kantata.
   
Kerralla syntyi neljä pannulappua.




Toisella puolella vastaava ruudutus.

Kummipoikani täytti 40 vuotta.  Siispä ryhdyin kortin askartelemiseen.  Yritin tehdä "miehekkään" kortin.  Samalla kertaa askartelin muitakin kortteja, yhteensä 20 kappaletta, koska lähes kaikki entiset kortit oli käytetty.
   
Onnittelut.

Kortteja varastoon.

Kortteja lapsille.

Sää näyttää olevan merkillinen: samalle viikolle mahtuu pakkasta ja vesisadetta.  Alkuviikon pakkasten jälkeen keskiviikkona tuuli myrskyten ja lunta sataen, mutta sinnikkäästi kävin hiihtelemässä 8 kilometrin ladun, jota ei ollut avattu.  Seuraavana päivänä satoikin sitten vettä ja kaikkialla oli hurjan liukasta.  Onneksi sopivaa liikuntaa löytyy jumppien ja tanssien merkeissä.Liukkaita latuja ja tanssilattioita!


Kiitos kommenteista!

8 kommenttia:

  1. Eipä ihme että kaavakassi huomattiin, se on tosi kiva. Jäin ihmettelemään kahden vetoketjun pussukkaa.....tuota mallia en ole ennen nähnytkään, mielenkiintoinen:)

    VastaaPoista
  2. Olet ollut ahkera! Hauska tuo kaavakangaskassi. Pussukka kahdella vetskarilla on kätevä ja ompelukoneen lisätaso tarpeellinen lisävaruste.

    VastaaPoista
  3. Marle taisi jo sanoa kaiken. Hienoa, että uusi aputaso antaa uutta intoa tilkkuiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus edellisiin: Olen hieman jopa ylpeä tuosta kassista. Uskon, että lisätaso on tarpeellinen.

      Poista
  4. Ihan huimaa, niin olet ollut taas ahkerana! Aputaso on hyödyllinen ja kassi hieno ku mikä! Ja sydäntyynyllä on sanoma! Näppärästi tuli 4 hyvää patalappua :)

    VastaaPoista
  5. Voi, miten paljon kivoja töitä! Kaavakassia ihastelin minäkin. Ystävä oli käyttänyt vanhoja Käsityölehden kaava-arkkeja ja päällystänyt niillä jakkaran ja vetänyt lakan päälle. On tosi hauska.

    VastaaPoista
  6. Kaava-arkkikassi on tosi kiva. Ja kaikkihan nuo työt on tosi kivoja. Olet ollut ahkerana.

    VastaaPoista
  7. Vastaus edellisiin: Kiitos! Kaava-arkkikassi on tosi mieluinen juttu. Vanhoilla kaava-arkeilla voi tosiaan päällystää rasioita, huonekaluja jne. Patalappuidean poimin saksalaisesta lehdestä, oli helppo toteuttaa.

    VastaaPoista