sunnuntai 26. elokuuta 2018

Rautalangasta väännettyjä.

Piilokuva: etsi kaksi rautalankaveistosta!

Rautalanka- ja katiskaverkkoveistokset ovat aina kiehtoneet minua, mutta niiden valmistaminen vammaisilla käsillä aina mietityttää.  No, pinterestissä olen nähnyt useita kertoja vanhan kastelukannun, johon on laitettu valumaan vettä langoista ja helmistä.  Kesämökillä minulla oli valmiina rikkonainen kannu, johon pujottelin koruvaijeria vesiputoukseksi.  Vesipisarahelmet kiinnitin pienillä kiinnityshelmillä.  Kaikki jämähelmet kelpasivat.  Nyt kannu koristaa autotallia.
    
Kastelukannu ja helmivesi.

Mielikuvissani olen nähnyt rautalangasta väännetyn jättiläismäisen sudenkorennon leijailevan ilmassa.  Kiepautin rungon pehmeästä rautalangasta ja pingotin siipiin katiskaverkkoa.  Koristelin siivet paljeteilla ja vartalon helmillä ja kimaltavalla kukkalangalla (ostettu joskus Ideestä Saksasta).  Sudenkorento pääsi myös autotallin koristeeksi orvokkiamppelin toiselle puolelle.
   
Sudenkorennon leijumista.

Ennen kuin kesä loppuu, piti vielä ommella yksi hame.  Vastalaskokset ympäriinsä, sivusaumoissa taskut.  Kangas oli hankittu Lähetyksen kirpputorilta hintaan 1,50 euroa. Kierrätystä siis.
   
Hame kierrätyskankaasta.

Kynttilän valoa pimeneviin iltoihin!

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Neulatyynyn ohje.

Neulatyyny uudelleen.
 Viime postauksessa olleeseen neulatyynyyn joku kaipasi ohjetta. Tässä se tulee pienoiskaavoineen.  Taustakankaaksi leikataan säännöllinen viisikulmio (minulla sivun pituus oli 10,9 cm + saumanvarat).  Päällyskankaita tarvitaan viisi erilaista, joista leikataan kolmiot.  Nämä kolmiot ommellaan ensin yhteen ja silityksen jälkeen pohjakankaaseen (jätä kääntöaukko). Käännetään oikein päin, täytetään ja ommellaan kääntöaukko kiinni. Punaisella merkittyihin kohtiin ommellaan (esim. helmilangalla) etupistot pohja- ja päällyskankaaseen, kiristetään.  Lopuksi ommellaan päällystetyt napit molemmille puolille.
    
Neulatyynyn kaavat.

Hampurin reissulla ostin käsityölehden, jossa oli aivan ihania mekkoja. Niinpä ei auttanut muu kuin ostaa mekkokangas.  Nyt se on valmis. Leikkasin kankaan jo monta viikkoa sitten, mutta saumurini poljin oli päättänyt olla kesälomalla.  No, virtajohto oli irti polkimen sisällä.  Harkitsin jo uuden saumurin hankkimista, mutta onneksi entinen tuli kuntoon.  Kesää näyttää riittävän, joten mekolle on kyllä käyttöä.
    
Saksalaislehden versio mekosta...
   

...ja tässä minun.

Marjaisaa elokuuta! Omat viinimarjat ovat jo mehuina kellarin hyllyllä.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Laukkutehdas.


Liljoja parhaimmillaan.

Keskellä tätä hellettä en enää jaksanut lähteä raapimaan mustikoita ja vadelmia (molempia on monta sangollista) ja aikaa oli pakko viettää sisällä, koska ulkoilmaa ei voi jäähdyttää.  Monen vuoden ajan olen matkoilla etsinyt valkoista/vaaleaa kesälaukkua, mutta sopivaa ei ole osunut kohdalle.  Niinpä hain kerrarista  nahkapalapussin, sellaisen, missä oli aika isoja huonekalunahkoja.  Lajittelin niitä  värien mukaan ja sitten piirtelin kaavoja makulatuuripaperille.  Valkoinen laukku syntyi lähinnä palojen koon mukaan.  Vuorikankaaksi löytyi luonnonvalkoista vuorikankaan loppua sekä solki, D-renkaat ja vetoketjut löytyivät kaikki jemmasta.  
    
 
Napakka laukku odottaa käyttäjää.

Koska olin ottanut teollisuuskoneen käyttöön ja palauttanut mieleen sen käyttöön liittyvät niksit, päätin jatkaa nahkojen ompelua.  Piirsin kaavat vanhan lempilaukkuni mukaan ja valmistin toisen laukun vaaleanpunaisista nahkoista.  Siihenkin solki, vetskarit ja metallilenkit (tällä kertaa vanha bikinien solki) olivat jemmatavaraa.  Vuorin ompelin puuvillakankaasta.  Tästä tulikin lempilaukkuni eli se on ollut käytössä jo monta kertaa.
   
Nahkojen kiinnitys onnistuu tilkkutyöklipseillä.

Laukun koriste on tyttären hylkäämä koriste.

Vuorina pilkottaa violetti puuvillakangas.

Samaan putkeen valmistin vielä kolmannen laukun mustasta nahkasta.  Minulla on tapana ottaa joillekin matkoille mukaan pieni laukku, joka mahtuu isomman sisälle.  Tällöin esim. junan ravintolavaunuun tai huoltoasemalle ei tarvitse roudata isoa kassia.  Tällainen kassi on hyvin yksinkertainen eli tein siitä suorakulmion muotoisen.  Hihnoiksi ompelin ripsinauhaa.
    
Yksinkertainen pikkulaukku.

Minulla on myös uusi neulatyyny, mutta siinä on yksi haittapuoli: käytin täytteenä hiuksia, mutta ne työntyvät kankaan läpi. Täytemateriaalina hius on kuitenkin kaikista paras.
   
Kukanmallinen neulatyyny.

Hellekesän ansiosta kaikki sato kypsyy nopeasti.  Nyt olemme jo päässeet herkuttelemaan kasvihuoneessa kypsyvistä tomaateista.
  
Auringossa kypsyneitä tomaatteja.

Kiitos kommenteista!
Aurinkoista elokuuta!