maanantai 30. maaliskuuta 2020

Kangaskaappien kätköistä.

Neulosta kahteen suuntaan.
Tilkkupeiton jälkeen oli taas vuorossa vaateompelua.  Samalla tyhjensin vanhoja kangasvarastoja.  Suuri Käsityö -lehdessä oli hauska neuloksesta ommeltu pusero, jossa eri puoliskot oli leikattu eri suuntaan.  Siihen löytyi sopiva neulos.  Malli oli tosi helppo, mutta oma neulospalani oli hieman pieni, jolloin hihoihin sijoitetuista laskoksista tein vain yhden (mallissa niitä oli kaksi).  Neuloksen koostumuksesta minulla ei ole hajuakaan.  Niskassa on pieni halkio, joka kiinnitetään napilla.

Hame ja pusero yhdessä.
Hihaan ommeltu laskos.

Pyörittelin käsissäni myös violettia kangaspalaa, joka on joustosamettia.  Leikkasin siitä hameen käyttäen perushameen kaavaa.  En halunnut laittaa vetoketjua, joten leikkasin hameeseen riittävästi väljyyttä.  Vyötärökaitale kätkee sisäänsä leveän kuminauhan.   Sivusaumoissa on taskut.
   
Kanaemo.

Aloitin myös pääsiäisvalmistelut ajoissa ja ompelin kanaemon, joka toimii munanlämmittimenä.  Malli löytyi saksalaisesta lehdestä.. En jaksanut lukea koko ohjetta läpi, joten ompelin suunnilleen kuvaa katsomalla.
   
Siipien alla styroxmunia.

  Vaikka nyt eletään poikkeusaikaa, kaivoin esiin myös entisiä pääsiäiskoristeita; ovatpahan omana silmänilona.  Virpojillekaan ei tarvise varata palkkaa.  Toivottavasti jaksetaan elää ohjeiden mukaisesti nämä viikot tai kuukaudet ja vahingot jäävät vähäisiksi.  Itse olen kävellyt parin tunnin lenkkejä hankiaisella ja nauttinut aurinkoisesta säästä.  Joogaryhmänikin kokoontui netissä!

Pääsiäisen odotusta kaikille!


torstai 19. maaliskuuta 2020

Espanjalainen keittiö.





Torkkupeitto nimeltään Espanjalainen keittiö.
Maaliskuun peitto valmistui hyvissä ajoin (eli siis kolmas tilkkupeitto tänä vuonna).  Osa tilkuista oli jo valmiina: Unituuli-peiton valmistuksessa jäi pikakolmioita, joista englantilaisessa tilkkulehdessä oli oikein ohje, miten ne voisi käyttää.   Lehden malli oli minusta jopa tylsä (lue: tyylikäs), siinä mallissa oli kyllä taidokkaita tikkauksia. Unituulen löydät täältä .

Tilkkulehden tapa käyttää pikakolmiot.
 Minä käytin peittoon valmiita kuvia kankaasta, jonka ostin Teneriffalta.  Poimin sellaiset kuvat, joissa on keittiöön ja eläimiin liittyviä teemoja. Tästä johtuu tuo peiton nimi Espanjalainen keittiö eli La cocina española.  Jäljellä on siis vielä puutarhaan liittyvät kuvat, mutta se on varmaan oma lukunsa. Kehystin noita kuvia kangaskaitaleilla, jolloin sain niistä samanlevyisiä.  Samalla ne antavat tietysti ilmettä kuville.
   
Hauskoja eläimiä.

Keittiövälineitä.

Tehty rakkaudella.
Vanun kokosin kaapin täyttönä olleista vanulevyn kappaleista siksakkaamalla suikaleita vierekkäin.  Samoin taustakangas oli valmiina.  Sitä piti hieman levittää kaitaleilla molemmista reunoista.  Reunakantti valmistui taustakankaan jämistä.

Tikkauskuviot erottuvat hyvin taustalla.
Tikkasin pystysaumat kolmiorivien molemmista reunoista ja kuvien ulkoreunoista.  Yksivärisiin suorakulmioihin piirsin taikatussilla tikkauskuviot.  Vaikka tikkaus ei ole minun vahvimpia puoliani, olen ihan tyytyväinen tikkausjälkeen.  Vammaiset kyynärpääni kyllä kiukkusivat kankaan runsaasta kieputtelusta.  Yritin vielä tikata kuvia saadakseni niistä kolmiulotteisia, mutta siitä piti luopua.  
   
Yksinkertainen tikkausmalli on vapaasti piirretty.

Koronavirus jyllää ja etenee koko maapallolla.  Varauduin siihen jo maanantaina ennen kuin mitään rajoituksia oli tullut.  Kävin kirjastossa lainaamassa monta kirjaa.  Lähtiessäni mieheni käski käydä vielä kangaskaupassa ("Jos joudutaan karanteeniin, niin eivät kankaat lopu kesken.")  Minähän tottelin ja ostin kuusi batiikkikangasta, joita olen ihastellut pitkään, sekä kaksi tummaa kangasta ja vanulevyä.  Muut hamstraavat ruokaa, minä kankaita!
  
Uusia kankaita.

Toivon kaikille terveyttä viruksista huolimatta!  Aurinkoisia päiviä! Kyllä tästä selvitään!

 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Pieniä ompelutöitä.

Minipussukoita.
 Isojen tilkkuprojektien välillä on mukava tekaista pieniä ompeluksia, sellaisia, joihin voi käyttää tilkkukopassa paikkaansa hakevia kankaan loppuja. No, taisin liioitella, eiväthän nuo näytä ikinä loppuvan, eivät edes vähenevän.  Tällä kertaa materiaaliksi valitsin markiisikankaita, joista ompelin ensin kaksi kassia. Seuraavana olivatkin vuorossa pienet pussukat, joihin upposivat myös lyhyet vetoketjut.  Niitä voi antaa avainkukkaroiksi tai itse säilytän sellaisessa nappikuulokkeita ja kännykän pienosia, jotka muuten katoaisivat.
   
Lisää pikkupussukoita.

Kasseja markiisikankaista.

Kevättä kohti mentäessä on kiva saada myös vaaleampia vaatteita mustien tilalle.  Kaivoin kangaskaapista n vuotta sitten ostetun vaaleanvihreän kankaan.  Se on ostettu Turon tehtaan myymälästä.  Onneksi kankaissa ei ole viimeistä käyttöpäivää.  Leikkasin hameen ihan peruskaavalla, mutta tein siihen vinon poikkileikkauksen, johon sain upotetuksi laskoksen vasempaan reunaan.  Mallin sain meteorologi Anna Borgstömin aniliininpunaisesta mekosta, jossa on samanlainen leikkaus.
Kevääksi vaalea hame.

Eteläikkunalla kukkii joulukaktus.  Kesän se riippui ulkona auringonpaisteessa ja lienee sieltä imenyt voimaa kukintaan.
  
Kukkiva kaktus enteilee kevättä.

Aurinkoisia kevätpäiviä!  Kiitos, jos jaksoit kirjoitella kommentin!