sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Hollannin tuliaisia.


Mikäpä olisi sellainen reissu, jolla ei eksyisi kangaskauppaan.  Kierreltyämme aikamme 's-Hertogenboschin pääkatuja laajensimme kävelyreittejämme sivukaduille.  Yks'kaks huomasimme tilkkutöitä liikkeen ikkunassa.  -Hei, kauppa on auki! huudahdin ja samassa sukelsimme liikkeen ovesta sisälle.  Tilkkutyökangasvalikoima oli monipuolinen ja runsas.  Valitsin 14 erilaista palaa: 2 mustapohjaista, loput punasävyisiä ja vaaleita kankaita.  Paras löytöni oli vaalea kangas, johon oli painettu matematiikan ja orgaanisen kemian kaavoja.  Mihinkähän raskin sen käyttää!
   
Lisää tilkkutyökankaita.

Heti ensimmäisenä päivänä huomasimme torilla kangaskauppiaan.  Kävi hiplaamassa kankaita ja ihastuin kahteen trikooseen.  En kuitenkaan ostanut heti, koska ikinä ei voi tietää, mitä voi löytää seuraavana päivänä.  Kului kaksi päivää, jolloin tori oli melkein tyhjä, mutta lauantai-iltapäivänä huomasin saman kangasmyyjän toripöydän.  Siinä ei tarvinnut kauaa miettiä, kun olin ostanut harmaapohjaista trikoota mekkoon.  Koska kuviollinen kangas on kaunis sellaisenaan, halusin mekosta yksinkertaisen mallin.  Löysin sopivan kaavan Diana moden Nähstyle -lehdestä, jonka olen ostanut vuosia sitten Saksasta.
          
... ja takaa.
           
Trikoomekko edestä...

Ostin totuttuun tapaan myös käsityölehden, tällä kertaa Today's Quilter -lehden, josta olen aina pitänyt.  Lehden mukana tuli myös viivain, jolla voi leikata 6 tuuman appelsiininkuoriblokkeja.  Kapistus on vielä paketissa, sillä mennyt viikko on ollut poikkeuksellisen kiireinen.  Tätini täytti 100 vuotta, ja juhliin valmistautuminen vei aikaa.  Varasin osaavalta leipurilta käsinleivotut karjalanpiirakat.  Perheeni osuus lahjasta oli ruokakori, johon leivoin ruisleipää ja valmistin porkkana-, lanttu- ja makaronilaatikot ostoherkkujen seuraksi.  Lisäksi majoitin ja kuskasin vieraita sekä juhlan aikana keittelin kahvia ja hoitelin kahvipöydän tarjoilun.  Omat viikkorutiinit siirsin syrjään.  Juhla oli pienimuotoinen, mutta lämminhenkinen vain lähimpien sukulaisten kesken vietettynä.  Harvapa meistä pääsee juhlistamaan 100-vuotiasta ihmistä, joka asuu vielä yksin omassa kodissaan.

 
Tilkkutyölehti ja viivain.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Visiitti Hollantiin.





Hollantilaistaloja.

Vaikka näin eläkeläisenä matkustelu ei ole kiinni loma-ajoista, olin taas reissussa koulujen syyslomaviikolla, koska matkakumppanini on vielä työelämän juoksussa mukana.  Tällä kertaa matkamme suuntautui Hollantiin.  Kaupungissa nimeltään 's-Hertogenbosch (äännetään sertogeenbosch) oli tapahtuma, jossa oli miniatyyrimessut sekä nalle- ja nukkenäyttely.  Matkakumppanini kuuluu miniatyyriharrastajiin, mutta sorruin itsekin ostamaan kapeita pikkumattoja kirjanmerkeiksi.  Nalleosastolta ostin mekanismit, joilla nallen raajat kiinnitetään, sekä nallen silmät ja kuonon pään.
   
Miniatyyrejä jouluun.

  Nukkeosasto yllätti suuruudellaan: Anne Geddes -tyylisiä vauvanukkeja oli pilvin pimein, keskosia, nauravia, itkeviä, nukkuvia, tummaihoisia, Down-vauvoja ja niihin sai ostaa myös osia. Hinnat vaihtelivat parista sadasta pariin tuhanteen. Olimme hämmästyneitä, kun näimme vierailijoiden ostavan noita "vauvoja".  Toki ne ovat taitavasti tehtyjä, mutta hinnakkaita.
    
Suloisia vauvanukkeja.

Lensimme Amsterdamiin eli Schipholin lentokentälle, mistä matkasimme junalla sata kilometriä kaakkoon.  Kyllä tällaiselle mäkiseudun asujalle tasainen maa näyttää niin erikoiselta.  Maan pinta-alasta 20% on meren pinnan alapuolella ja liika vesi valuu kanaviin, joita on kaikkialla.
   

Kanavien ja siltojen runsautta.
Liikenneympyrä.

's-Hertogenbosch on ollut kaupunki jo 1100-luvulta lähtien.  Kaupunkikuvaa leimaavat tiilestä rakennetut talot, jotka on rakennettu toisiinsa kiinni. Jopa 1600-luvun talot on pidetty hyvässä kunnossa.
  
Torinäkymä, takana raatihuone.

Keskellä kaupunkia on viehättävä tori, joka ainakin lauantaina osoittautui vilkkaaksi myyntipaikaksi.  Vierailimme Pyhän Janin katedraalissa, joka on valmistunut n. 1220. Katolista kirkkoa koristavat kauniit lasimaalaukset.
    
     
Hieronymus Boschin patsas komistaa toria.

Pyhän Janin katedraali on mahtava rakennus.

Tutustuimme myös Hieromymos Boschin taidekeskukseen. 1400-luvulla elänyt Bosch maalasi omaperäisiä maalauksia pikkutarkkoine yksityiskohtineen mitä kummallisimmista otuksista.  Taidekeskuksessa oli useita oppilasryhmiä tekemässä kuvaamataidon tehtäviä.
   
Boschin triptyyki.

Aivan keskustan tuntumasta löytyy Prinssi Hendrikin puisto eläimineen ja jättimäisine puineen.  Lammen ympäri kiertävä polku tarjoaa upean lenkkimaaston ulkoilijoille ja kuntoilijoille.
   
Puiston sirot kauriit.

Lammen lenkkipolulla voi löytää luonnon rauhaa.

Keskustassa on runsaasti hyviä ruokapaikkoja ja kahviloita.  Onnistuimme löytämään paikallista ruokaa tarjoavan ravintolan, missä tilasimme annokset, joiden sisältöä emme tienneet. Voi, saimme taivaallisen hyvät annokset: tummien leipäviipaleiden välistä löytyi vuohenjuustoa bekoniin käärittynä, pähkinäkastiketta, saksanpähkinöitä ja erilaisia salaatinlehtiä.
   
Saksanpähkinää ja vuohenjuustoa.  Nam!

 Kaupungin kuuluisin kahvileipä on nimeltään Bosche boll, joita on tarjolla monenkokoisia.   Mielestäni se on tuulihattu, joka on täytetty kreemillä ja kastettu sulaan suklaaseen.  Kyllä maistui.
     
Bosche boll on kaupungin herkku.

Pidin hollantilaisten ystävällisyydestä.  Maassa on helppo liikkua turistina, sillä asukkaat ovat kielitaitoisia. Aivan sama, aloittiko puhumaan saksaa vai englantia, molemmat kielet näyttivät olevan käytössä. 


Kaunis talo.

Erään kanavanvarren talojen kirjoa.

Viljavarasto voi näyttää tältäkin.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Ruska-aika.



Lähimetsän ruskaa.

Miten  paljon olen saanut ihailla tämän syksyn ruskaa.  Liekö kuiva ja kuuma kesä vaikuttanut siihen, että ruskapuut hehkuvat niin upeissa väreissä ja tätä luonnon ilotulitusta on riittänyt jo monta viikkoa.  Värikylläisessä maisemassa sielu ja kroppa aistivat ja tallentavat sävyjä ja muistoja pimenevien päivien voimavaroiksi. Tuulenpuuskan hetkellä sain ihmetellä värikylläistä lehtisadetta.   Viime viikko kului lähes kokonaan siihen, että oikoluin oman seudun kyläkirjan: 400 sivua historiaa aina 1600-luvulta lähtien sekä myös tämän päivän tarinaa.  Kieltämättä tosi mielenkiintoista.
    
Kullanhohtoisia lehtikuusia.

Kastepisaroiden lumoa heinikossa.

Kannossa vuosirenkaat kertovat tarinaa sadasta vuodesta.

Tuulenpuuska koristeli kylätien.  
Lammin sammalkerros kätki nämä aarteet: karpalot.

Kasvimaalle itsestään siementyneitä orvokkeja.
Mietin, laitanko tämänkertaisen postauksen otsikoksi Rauma 3, koska palaan vielä tuohon reissuun. Raumalla on kiva ja edullinen kangaskauppa Jätti-Rätti, jossa on kiva käydä.  Nyt minulla oli ajatuksena ostaa kangas parkamalliseen takkiin, koska syyskuun Käsityölehdessä oli sopiva kaava.  Niinpä sieltä lähti mukaan vihreä kangas (maksoi peräti 4€/m!), jota en laittanut kaappiin marinoitumaan, vaan ompelin heti.  Kangas on huonekalukangasta ja ehkä hieman jäykkä, mutta kelpaa tarkoitukseen.
    
Parkatakki on käytössä.

Takki selkäpuolelta.
Mieheni puhdisti kameraa ja oli sitten huomaamattani filmannut minua ja takin valmistumistani Ateljeessani.  Olipa yllätys!

 
Ompelija Ateljeessaan.

Syksyn liikunta- ym. ryhmät ovat täydessä vauhdissa käynnissä.  Minullakin on valittuna kaksi jumppakertaa, joogaryhmä, senioritanssiryhmä sekä lavisryhmä.  Henkisellä puolella uskaltauduin menemään saksan keskusteluryhmään ja huomasin sen olevan kivaa.  Sain jopa mieheni sinne mukaan.  Itsetunnolle tekee niin valtavan hyvää, kun huomaa ymmärtävänsä kieltä ja välistä uskaltautuu itsekin jopa kertomaan omia juttuja vieraalla kielellä.  Tschüs!  
   
Jumppa-asu.

Myssyjä jemmaan.

Kävin siskoni ja ystävättäreni kanssa Kuopion käsityömessuilla pari viikkoa sitten, mutta en huomannut ottaa sieltä edes kännykkäkuvia.  Ostoksia tein maltillisesti: trikoota pariin myssyyn ja jumppahousuihin sekä pari kaakelin palaa.  Trikoot olen saumannut eli jumppahousujen sivusta jäi jäljelle materiaalia, mistä kehittelin vielä yläosankin mustalla trikoolla jatkettuna.  Myssyt ovat myös valmiina - en tiedä, kuka niiden omistajaksi pääsee.  Liikunnallista syksyä! 


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Rauma 2.


Merinovillainen neuletakki.

Mikäs se olisi sellainen reissu, jolta ei tarttuisi mukaan käsityötarvikkeita.  Kerroin jo, että kävimme Säkylässä Kaino-tuotteiden tehtaanmyymälässä.  Neulomon tuotteet kudotaan paikan päällä eli ne ovat kotimaista työtä.  Raaka-aineet ovat pääasiassa merinovilla ja luomupuuvilla.  Palalaarista onnistuin löytämään Sydänkäpy-kuosia kahdenväristä punaista ja ystävällinen myyjä etsi varastosta vielä lisää yhden palan.  Kiitos hänelle. Materiaali on 100-prosenttista merinovillaa. Kasasin näistä paloista itselleni villatakin, pitkän, joka näyttää olevan tämän hetken trendi. Sopivan resorin puuttuessa neuloin sopivan.  Jämäpalat käytin myssyyn ja ihan lopuksi ompelin ranteenlämmittimet.  Mitään ei jäänyt tähteeksi.

Myssyä koristaa kierreruusu.

Erivärisiä paloja - sopivat yhteen.
Toinen ihana palalaarilöytö oli tummanvihreä  Spiraali-neulospala, joka oli niin suuri,että sain siitä ommelluksi miehelleni villapaidan.  Merinovillan seassa on 2% elastaania.  Jämät päätyivät säärystimiksi, jotka unohtuivat heti jalkaan.  Kylläpä lämmittävät mukavasti näin sadepäivänä.  Jäljellä on vielä kaksi pientä neulospalaa odottamassa ompelua.  
   
Merinovillaa miehelleni.

Lämpöiset säärystimet.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Rauma 1.



Vanhaa Raumaa.

 Viime viikonloppuna vierailimme tyttäremme ja vävypoikamme luona Raumalla.  Edellisestä reissusta olikin vierähtänyt reilut kaksi vuotta.  Menomatkalla poikkesimme - vanhoihin ajoneuvoihin hurahtaneet - Kangasalan automuseoissa eli Vehoniemen automuseossa ja Mobiliassa.   Jälkimmäisessä oli esillä hieno kattaus linja-autoja eri vuosikymmeniltä.  Sellaisilla mekin kuljimme koulutiemme joka aamu ja iltapäivä.  Vanhat postiautot olivat niin nostalgisia ja silloin postilaitos hoiti sille määrättyjä tehtäviä.
    
Nostalgisia postiautoja.

Raumalla sattuivat olemaan silakkamarkkinat.  Tosin vain kahdella myyjällä oli silakoita eli kyseessä olivat siis markkinat.  Välillä saimme muutaman sadekuuron.  Kiertelimme toki katsastamassa Vanhaa Raumaa. Saimme ihailla kuvanveistäjä Kerttu Horilan veistoksia ympäri kaupunkia mm. Kolme sulotarta, jotka kainostelevat kanavasta kurkkaavaa otusta.  Kerttu Horilasta on juttu uusimmassa Kodin kuvalehdessä.
    
Markkinatunnelmia.

Kauniita koristeita.
Sammakko kanaalissa...

...pelottelee kolmea sulotarta.

Kauniita puutaloja.

Pitsinnyplääjän patsas.
Tyttäreni oli mennyt nypläyskurssille.

  Ajoimme myös Säkylään, missä kohteena oli naisten neulevaatteita valmistava yritys nimeltään Kaino.  Uusimmassa Suuri käsityö -lehdessä on juttu tuosta Kainosta, samoin kaava tunikaan. Ostin neulospaloja, joista on jo jotakin syntymässä.  Palaan niihin myöhemmin.

maanantai 10. syyskuuta 2018

Alkavaa syksyä.



Puolukoita, nami, nami!


Metsissä on riittänyt poimittavaa, tosin kuivuus on verottanut marjasatoa ja kaikilta entisiltä marjapaikoilta ei ole löytynyt poimittavaa.  Vielä viime lauantaina, kun mietin saunan lämmittämistä, poikkesin matkalla etelärinteelle, mistä keräsin viisi litraa puolukoita ja 1,5 litraa mustikoita.  Saimme taas tuoretta raaka-ainetta smootieen.
   
Hyvälaatuisia mustikoita.

Sienisadosta on vaikea ennustaa, mutta kahdelta eri reissulta olen kerännyt karvarouskuja korin pohjaan sen verran, että niistä on syntynyt maukas sienisalaatti.  Sienet ovat olleet todella hyvälaatuisia, lähes ilman toukkia.
   
Siilit tulivat ihmettelemään sieniä.

Kaivoin pitkästä aikaa kankaanpainantavälineet (seula, painopasta ja värit) esille ja etsin valmiit kalvot.  Toisessa on kuusi, toisessa kettu, jonka on piirtänyt taiteellisesti superlahjakas siskoni tytär.  Hän osaa kuvata eläimiä tosi elävästi.  Painoin kuvia valmiisiin tyynyliinoihin ja vielä kankaallekin myöhempää käyttöä varten.  Ehkä niille löytyy paikkoja tilkkutöissä tai joissain lasten vaatteissa.
Muutaman kettusen käytin jo ompelemalla ostoskassin.

Tyynyliinoja ja kettukangasta.

Kettukassi.

Sitten piti päästä kokeilemaan taas vapaata tikkausta, jota en koskaan ole kokenut osaavani.  Vierailtuani Tilkkuyhdistyksen sivuilla tajusin, mikä oli tökkinyt pahasti.  Sivuilla neuvottiin, että ompelukoneen alasyöttäjä pitää laittaa pois päältä.  En ole käynyt siihen mitään kurssia, joten en siis tiennyt tuollaista pikkuseikkaa, vaan ihmettelin, miksi en saa syntymään hyvää jälkeä. Siispä kaivoin ohjekirjan esille ja etsin, miten syöttäjän saa pois päältä. Missähän se nuppi oikein on! Tutkin läheltä eli puolakotelon seudulta ja hups! Yhtäkkiä koko puolakotelon ympärys pomppasi syliini osiksi purkautuen! Enkä mitenkään onnistunut laittamaan niitä takaisin! Onneksi mieheni on minua fiksumpi ja sai osat takaisin - muutaman yrityksen jälkeen.  Siten hän myös etsi nupin, josta alasyöttäjän saa poispäältä: se löytyi koneen oikeasta alakulmasta (tätä ei kerrottu ohjekirjassa).  Lopulta sitten tikkasin kaksi patalappua ja oli kyllä huomattavasti helpompaa kuin ennen. En edes jaksanut suunnitella tikkauskuvioita, vaan annoin mennä luovasti.
   
Vapaatikattuja patalappuja.

Hyvää alkusyksyä!