keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Vauvan tuoksua.

Miesten kädet kolmessa sukupolvessa.

Olipas mieleenpainuva viikonvaihde meille isovanhemmille: lähes puolivuotias tyttärenpoikamme oli täällä vierailulla Hampurista äitinsä kanssa.  Pikkumies ei vierastanut ollenkaan ja hurmasi meidät kokonaan lumoavalla hymyllään.  Myös sukumme vanhimmat eli 100-vuotias tätini ja 90-vuotias mieheni isä ihastuivat pienokaiseen.  Tutustutimme veijarin lumeen ja saunaan, vaikka ei hän ollut niistä kiinnostunut.
    
Vaippapussukka.


Tyttäreni toiveesta ompelin vaippapussukan, joka Saksassa tunnetaan nimellä Windeletui.  Siinä on oma lokero vaipoille ja toinen kosteuspyyhkeille.  Kuvagalleriasta apinoin mallin, jossa kosteuspyyhkeitä voi käyttää soikean aukon kautta avaamatta koko lokeroa.  Pussukka suljetaan nepparilla.
    
Pussukka avattuna.

Jos ei jouluviikolla olisi muuta tekemistä, niin ompelin joogatyynyn.  Yritin upottaa siihen kaikki lentävien hanhien jämät, jotka jäivät tähteeksi joogamatosta.  Melkein onnistuinkin.  Tein myös sisätyynyn, jotta päällisen voi pestä.  Alapuolelle sijoitin vetoketjun keskelle tyynyä.
   
Lentävät hanhet joogatyynyssä.

Tyynyn pohjapuoli.


Vielä viisi yötä jouluun.  Sitä ennen toiset lapset tulevat iloksemme.

4 kommenttia:

  1. Ihana vierailu teillä. Kyllä joulu on niin lasten juhlaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa: lasten kanssa joulu tuntuu oikealta.

      Poista
  2. Nydelig... vakker... fantastisk :-)))
    God jul. Hilsen fra Viola

    VastaaPoista