maanantai 24. joulukuuta 2018

Joululahjoja 2018.



Aloitin lahjojen ompelemisen jo alkuvuodesta ja silloin valmistin kattaustabletteja paitsi itselleni myös lapsilleni.  Kukin porukka saa nyt neljän tabletin setin.


Nuorempi tytär tykkää sinisestä...

... ja vanhempi punaisesta.

Poikakin sai punaiset tabletit.

Pikkuinen lapsenlapseni on tietysti ollut sydäntä lähellä ja saa mummon ompelemia vaatteita. Gollegehaalari oli toiveissa ja siihen löytyi kiva nalle-kangas lähikaupasta.  Somistin sen punaisella ja koristeeksi ompelin leppäkerttu-merkin.  Sini-valkoinen trikoo muokkautui paita-housu-setiksi. Ompelin myös fleece-hatun ja -rukkaset, joista hattu on liian suuri.
   
Gollegehaalari ja hattu.

Sini-valkoinen setti.

Hattu ja rukkaset.

Siskoni pojan pikkuneiti innosti ompelemaan pikkumekon. Isommat lapset saivat tyytyä ostorukkasiin. 

Pikkuneidin mekko.

Lahjapaketteihin piiloutuivat myös nämä kassit, joista toisessa kurkkii kissa, toisessa viilettävät painamani ketut.

   
Ostoskasseja.

Oikein rauhaisaa ja onnellista joulun aikaa!  Hyviä ompeleita uudelle vuodelle!

6 kommenttia:

  1. Pikkulasten vaatteiden ompelu on niin kivaa ja oletkin tehnyt hienoja settejä. Ihailen ihmisiä, jotka hyvissä ajoin aloittavat lahjojen teon! Pöytätabletit ja kangaskassit ovat hyviä lahjoja, niitä tarvitaan aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gollegehaalari onnistui mielestäni hyvin. Sitä oli ilo ommella. Toivottavasti lahjoille on käyttöä.

      Poista
  2. Valtavan hienoja jouluompeluksia ja muita olet tehnyt! Ajankäyttö on sinulla kyllä aivan huippuluokkaa, niin monenlaista ehdit!
    Mukavaa loppuvuotta ja sitten sitä uutta alkavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Osa lahjoista on tehty jo alkuvuodesta eli se on minun ajankäyttöä. Nyt, kun pyhät alkavat olla ohi, väsyttää ihan turkasen paljon. Aterioiden valmistusta, vierailuja, vieraita jne... Paluu arkeen tuntuu ihan hyvältä.
      Myös sinulle tilkkujen värittämää uutta vuotta!

      Poista
  3. Hienoja lahjoja on käsissäsi syntynyt! Kun joskus pääsisikin tuohon, että saisi homman käyntiin hyvissä ajoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kyllä tammikuu on paras aika aloittaa lahjojen tekeminen. Ei kyllä aina onnistu.

      Poista