maanantai 31. heinäkuuta 2017

Pikakolmioita.

Neilikoita ja samettiruusuja parvekelaatikossa.

Mihinkähän heinäkuukin mennä sujahti!  No, onneksi kasvimaalla on ihan mukavasti syötävää.  Ja kaikki on varmasti tuoretta.  Kesäkurpitsa kasvattaa pötkylöitä kohta yli oman tarpeen.  Teen niistä pikaruokaa pannulla eli suikaloin kesäkurpitsaa juustohöylällä, pannulle hautumaan ja sekaan lehtikaalia ja kesäsipulia.  Lisäksi hieman mausteeksi vaikkapa kurkumaa ja paprikaa. Nam!  Pitänee kaivella kesäkurpitsakakun ohje, jonka olen saanut työkaveriltani.
    
Kesäkurpitsa ja lehtikaalin lehtiä.

Pieniä hetkiä olen istunut ompelukoneen ääressä, jolloin on syntynyt pikakolmioita ja pieniä neliöitä.  Niistä on tarkoitus valmistua peitto aiheena Jaakobin tikapuut.  Tällä kertaa on vuorossa sinisävyinen peitto.
     
Tilkkuja työn alla.

Hyvää ja marjaisaa tulevaa elokuuta!


10 kommenttia:

  1. Kesäkurpitsasta saa monenlaista hyvää ruokaa, nam-nam.
    Ostin keväällä vahingossa keltaisen pitkulaisen kesäkurpitsan taimen. Kyllä sekin hyvää on mutta vihreä on mielestäni parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuja on moneksi: itse pidän enemmän keltaisesta. Keltaisen taimen kurpitsat eivät ole vielä kasvaneet.

      Poista
  2. Jaakopin tikapuut on kiva tilkkutyömalli. Peitostasi tulee varmasti upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein sormet syyhyävät, että pääsisin kokeilemaan tilkkujen asettelua...

      Poista
  3. Kyllä on mukava kun saa hyviä kasviksia, omasta pellosta tai vaikka torilta! Hienoa sinistä tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suomalaiset, tuoreet kasvikset ovat hyviä ja terveellisiä.

      Poista
  4. Oman maan tuotokset ovat aina niin hyviä ja maukkaita. Peitosta tulee varmasti hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kasvikset maistuvat. Ensi talven tai syksyn aikana yritän koota peiton. Blokkejakin pitää ommella lisää ja paljon.

      Poista
  5. Kiitos kesäkurpitsareseptistä, meilläkin ajoittain sijotusvaikeuksia niiden osalta :D

    VastaaPoista