torstai 1. lokakuuta 2015

Etelä-Saksaa 1.


Münchenin keskustaa.

Vanhin lapsemme on asunut Münchenissä reilut kolme vuotta, mutta nyt hän on saanut uuden työpaikan Hampurista. Niinpä meidän piti lähteä pikaisesti tutustumaan pariin paikkaan Baijerissa. Myös tyttäremme halusi käydä näissä kohteissa ennen muuttoaan.

 Varhaisen aamulennon ansiosta menopäivänä jäi aikaa katsella Münchenin kaupunkia ja Pasingin kaupunginosaa.  Saksalainen vävykandidaattimme oli valmistanut meille ruhtinaallisen, perisaksalaisen aterian: mureaa possunpaistia, punakaalilisuketta, kurkkusalaattia ja kiiltävän kaunista kastiketta. Hän on taitava kokki. Vielen Dank noch einmal. 
Maustevalikoimaa Viktualmarktilla.


 Yksi mielenkiintoisimmista paikoista on Viktualmarkt-niminen tori, missä ihastelimme hedelmiä, koristeita, pipareita, vihanneksia jne. Miellyttävät tuoksut houkuttavat ostamaan. Mukaan tarttui chilirouhetta, currya, mausteseosta ja pari tuoretta, suurta valkosipulia. Kaupungilla on kätevää liikkua U-ja S-bahnilla sekä bussilla, kun ostaa koko päivän lipun ryhmälle.
Katuasuja.

 Miehet käyttävät nahkahousuja ja naiset dirndlmekkoa katuasuna ikään katsomatta. Nuorilla ne toimivat biletysvaatteina. Nahkahousuja löytyy lyhyenä ja polvipituisena. Usein ne ovat kauniisti kirjottuja. Paita voi olla  valkoinen tai ruudullinen. Asuun kuuluvat polvisukat tai nilkkasukat, joiden kanssa käytetään pohkeenlämmittimiä. Oikeat kengät ovat ruskeat, niissä nauhat ulkosyrjässä. Dirndlmekon hameosa on joko laskostettu tai poimutettu, pituus vaihtelee polvipituisesta melkein nilkkapituiseen. Kangas voi olla yksiväristä, ruudullista, kukallista, puuvillaa, silkkiä, villaa. Pusero on yleensä valkoinen. Naimisissaolevat sitovat essun nauhat eripuolelle kuin naimattomat. Naisten kengät näyttivät olevan mustat nauha- tai solkikengät. Asujen päällä voi käyttää neuletakkia tai -liiviä lämmikkeenä. Kauniita asuja näkyi kaikkialla. 
Kotkanpesän opaste.

Alppimaisemaa Kotkanpesältä katsottuna.
Toiseksi päiväksi vuokrasimme auton ja ajelimme sillä kohti etelää. Määränpäänä meillä oli yksi Natsi-Saksan aikainen paikka eli Hitlerin Kotkanpesä. Matkaa Münchenistä on sinne n.175 kilometriä. Paikka tunnetaan Saksassa nimellä Kehlsteinhaus, englanniksi käytetään nimeä Eagle´s Nest. Henkilöauto piti jättää parkkipaikalle, mistä turistit kuljetettiin monella linja-autolla pari kilometriä ylemmäs. Loppumatka taitettiin hissillä. Kotkanpesä on 1834 metriä merenpinnan yläpuolella. Kerrotaan, että korkeapaikankammoinen Hitler olisi käynyt lahjaksi saamallaan huvimajalla vain kaksi kertaa. Ylhäällä silmiemme eteen avautui huikaiseva alppimaisema. Välistä pilvet peittivät osan näkyvyydestä. Ilma oli ohutta, liikkuessa hengästyi helposti. No, kesämökin pihaksi maasto on kyllä epätasaista, mutta maisemat ovat näkemisen arvoiset.
Kotkanpesä.

Näkymä Kotkanpesältä ylöspäin.
Tämän kallion läpi noustaan hissillä.

Turistit kuljetetaan bussilla ylös.

Paluumatkalla poikkesimme Itävallassa Salzburgissa. Edellisestä käynnistä on kulunutkin jo 24 vuotta. Silloin kiertelimme Keski-Eurooppaa matkailuautolla. Nyt etsimme vanhaa keskustaa. Veimme auton parkkiin ja kuljeksimme vanhoilla, viehättävillä kujilla. Maistelimme Mozartin kuulia ja näimme hänen synnyintalonsa. Salzach-joen yli pääsee lukuisia siltoja pitkin. Ainakin yhtä rakastavaiset ovat käyttäneet lukkojen ripustamiseen. Loppumatkalla takaisin Müncheniin ennätti tulla pimeää. Autoja riitti mottoritiellä molempiin suuntiin.
St. Peterin kirkko Salzburgissa.

Mozartin synnyintalo.

Myös MacDonaldsin nimikyltti voi olla sievä.

Rakkauslukkoja aidassa.

Ikuinen joulukauppa.

Linna ja vanhaa kaupunkia.
Matka jatkuu jonain toisena päivänä.

4 kommenttia:

  1. Kiitos matkakuvista, kivoja paikkoja olette käyneet, noissa olisi kiva käydä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa,että tykkäsit kuvista. Jatko-osa Saksasta valmistuu, kunhan toivutaan sähkökatkosta, joka kesti 26 tuntia.

      Poista
  2. Hei, kivoja kuvia. Samoissa maisemissa olimme toissa keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit kuvista. Matkailu avartaa aina, mutta kotiin on kiva palata.

      Poista