sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Lentäviä hanhia.

Erikokoisia lentäviä hanhia.

Minua on poltellut jo jonkin aikaa kokeilla Lentävät hanhet -blokkia, koska löysin siihen "pikaohjeen" englantilaisesta tilkkulehdestä Today´s Quilter.  Ostin lehden Lontoosta reilu vuosi sitten.  Ohje neuvoo, miten voi valmistaa kerralla neljä blokkia.  Tuumamitat jouduin muuttamaan senttimetreiksi, koska viivaimeni ei tunne tuumia.
    
Työn aloitus.

Leikkasin violetista kankaasta ison neliön (6 1/4') ja vaaleakuvioisesta neljä neliötä (3 3/8').  Kaksi pikkuneliötä asetetaan oikeat puolet vastakkain ison neliön päälle, piirretään lävistäjä ja ommellaan sen vierestä molemmin puolin 1/4':n saumanvaralla.  Seuraavaksi leikataan lävistäjää pitkin.

Puolivalmiit blokit. 
Silittämisen jälkeen pikkuneliöt asetetaan kulmiin, piirretään taas lävistäjät, ommellaan ja leikataan lävistäjää pitkin. Silittämisen jälkeen omistat neljä samanlaista blokkia.  Työssä voi toki käyttää erivärisiä pikkuneliöitä.
   
Leikkaus...

...ja valmiit blokit.

Ompelin myös suurempia blokkeja ja nyt on pistettävä mietintämyssyyn, miten ja mihin työhön hanhet lopulta päätyvät.

Sommittelua.

   

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Pääsimme pokkaamaan palkinnon.


Mercury ja palkintopytty.

Eilen olimme tämän suven ensimmäisissä vanhojen autojen ajoissa.  Pääsimme matkaan numerolla 21 puolipilvisessä säässä, mikä lupaa yleensä mukavaa matkantekoa.  Rastitehtävät olivat monipuolisia, joten kisassa oli mahdollisuus pärjätä, vaikka autotietous ei olisikaan huippua.  Toki automerkkejä piti tunnistaa, mutta myös soittimia ja koneen osia, mutta yleissivistystäkin tarvittiin: presidentin pojan nimeä kysyttiin, samoin Katri-Helenan viimeistä vihittyä miestä, vanhojen sanojen merkitystä, Suomen kansalliskukkaa sekä ensiaputaitoja.  Taitotehtävässä piti heittää pingispalloja sankoon vastatuuleen.  Yhtään rastia ei mennyt nollille ja niinpä saimme pokata ensimmäisen palkinnon.  Pytyn lisäksi saimme pienen painepesurin.  Se pääsi tänään jo töihin, kun auton talvirenkaat odottivat pesua.
    
Pesuri sai heti työkomennuksen.

Ompelukonekin pääsi töihin, kun päätin pienentää kangasvarastoani, toki vain yksi kangas hupeni.  Koska kukkakuosit ovat vielä muodissa, laskostin punakukkaisen kankaan hameeksi.  Jospa vielä saisimme lämpimiä päiviä, mutta sadekin on tervetullut, jotta kasvimaa tuottaisi jotakin. 

Kesähame "koeajolla".
Aurinkoista alkanutta kesäkuuta!

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kevät vai kesä?

Enkelinsilmäpelargonia.

Kylläpä vuodet ovat keskenään niin erilaisia, mutta harvoinpa osuu kohdalle näin lämmin toukokuu.  Kaikki kevättyöt ovat kasaantuneet: suursiivoukset kotona ja mökillä, mattojen pesu, haravointi, kukkapenkkien ja kasvimaan laittaminen sekä kesäkukkien hankinta ja istutus.  Siispä ompelukone on saanut pitää lomaa! 
   
Luulin istuttaneeni tulppaaneja!

Lopputalvesta rikoin sääntöni olla ostamatta neulelankaa, kun kaupassa osui kohdalle Novitan Strömsö-lankaa.  Se ei sisällä villaa (68% puuvillaa, 32% polyamidia), joten ostin sitä kevätmyssyyn hempeän vaaleanpunaista.  Kevät vilahti ohi, mutta neuloin langasta baskerin syksyksi.
   
Neulebaskeri odottaa syksyä.

Monta vuotta olen katsellut mökin patalappuja, reunoistaan rispaantuneita, eihän suutarin lapsilla ole kenkiä.  Niinpä kutsuin ompelukoneeni pois lomalta ja ompelin jo tutulla ohjeella neljä punaista patalappua, joista kaksi löysi paikkansa mökiltä, kaksi odottavat uutta kotia.  Onhan minulla myös yksi neulottu patalappu, jonka poimin Marttojen tempauksessa pyykkinarulta.  Vaikka en kuulukaan Martta-järjestöön, allekirjoitan heidän mottonsa "elämä on parasta itsetehtynä" sataprosenttisesti.
    
Sarja uusia patalappuja.

Neulottu patalappu Marttojen tempauksesta.

Osallistuin viikko sitten Puutarhaseuran kevätretkelle Raaheen.  Enpä ole ennen käynytkään tuossa rannikkokaupungissa.  Tutustuimme puutarhamessuille ja kävimme Särkän perennataimistolla.  Minulla ei ollut mitään suunnitelmia ostosten suhteen ja pysyinkin hyvin maltillisella linjalla eli ostin kaksi rönsyleimun tainta.  Ostoperuste oli se, että ohjeessa luki kasvin olevan erittäin kestävä.  Minulla on nimittäin kukkapenkki, jonka päälle kolataan talvella lunta ja monet perennat kuolevat siinä kohdassa.  Nyt leimut ovat jo avanneet ensimmäiset pikkukukkaset.
   
Rönsyleimut availevat kukkasiaan.

Kiitos kommenteista.
Aurinkoista kevättä ja kesää!

tiistai 1. toukokuuta 2018

Vappumekko.

Peikonlehtimekko.

Käydessäni Eduskuntatalossa minulle jäi toki hetki aikaa kierrellä Helsingissä ennen junan lähtöä ja kuinka ollakaan, askeleet veivät minut Kluuvin Eurokankaaseen.  Tutkittuani tlkkutyökankaita palasin asustekangasosastolle, jossa silmiini oli osunut heti sisälle astellessani trikoo, jossa on erisävyisiä peikonlehtiä.  Kangas suorastaan pyysi päästä mukaani!  Ompelin siitä hyvin yksinkertaisen mekon käyttäen pohjana aiemmin ompelemaani tunikaa.  Pääntiellä on neljä pientä laskosta ja helma levenee reilusti.  Huomasin, että mekkoa voi käyttää myös vyön kanssa.  Oikein mukava perusmekko, vaikka vappu olikin niin kylmä, että mekolla ei tarennut mennä edes vappubrunssille.  Niin, meillä on vielä lunta, mikä näkyy eo. kuvassa.
  
Helppo trikoomekko on mukava päällä.

Ompelukoneen ääressä on valmistunut myös setti tabletteja, joihin materiaali löytyi omasta varastosta. Vanhin kangas näistä on tuo perhoskangas, jonka olen ostanut Minnesotasta 11 vuotta sitten.  Tablettien malli löytyi saksankielisestä Patchwork spezial -lehdestä.  Työ oli helppo tehdä, koska lehdessä oli kaikki mitat valmiina ja saumanvarakin osui koneeni kanssa samaksi ilman säätöjä.  Taustakankaaseen silitin kovikekankaan. 
   
Kuuden tabletin setti.

Hyvää kevättä ja kiitos kommenteista!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Saariselän lumilla.



Kiilopää.

Perheemme on hiihdellyt yli 15 talvena Ylläksen hangilla.  Tänä vuonna päätimme katsastaa Saariselän ladut ja maisemat ennen kuin olemme "rollaattorikunnossa".  Viikon sisällä matkasin siis Suomen päästä päähän, koska takana oli Helsingin reissu.  Kilometrejä riittää.  Kuten kuljettajamme tuumasi: "Tiet eivät lopu ajamalla eivätkä ladut hiihtämällä."  Paikallisen Latu-järjestön matkalle oli päässyt bussilastillinen enemmän tai vähemmän hiihtoon hurahtaneita henkilöitä.  Parhaimmalla oli takanaan jo 2400 hiihtokilometriä.    Itselleni matkan pituus ei ole tärkeä, vaan luonnossa liikkuminen, maiseman vaihtuvuus, auringon paiste ja yhdessä puuhastelu tuovat vaihtelua arkeen. 
    
Saariselän keskustaa.

Ensimmäisenä päivänä hiihtelimme Laanilaan - emme suinkaan lyhintä reittiä.  Kuuluisat monotanssit alkoivat vasta kahdelta ja siihen olisi tunti aikaa. Emme malttaneet jäädä odottamaan.  Niin meille kävi joka päivä: huomasimme olevamme Laanilassa yhden tietämissä riippumatta siitä, minne päin olimme hiihtäneet.  Eipä se meitä jäänyt harmittamaan, sillä tiedän paljon parempia tanssikenkiä kuin monot.  Ja ulkoilutimme tanssikenkiämme toki kahtena iltana Teerenpesän naistentansseissa. 
    
Iltamenopaikka.

Kahtena päivänä linja-automme vei meidät tunturiin, mistä oli helppo lähteä matkaan suksilla.  Suomen Ladun Kiilopään majalta hiihtelimme Ahopään ylitse Laanilan kautta Saariselän keskustaan.  Maisemat olivat upeat eikä alaslasku ollut vaikea.  Toisena päivänä pääsimme taas bussin kyydissä Kaunispään huipulle. Olipa hieno kokemus. Sieltä näkyy kauas, jopa itänaapurin puolelle.  Lumihuippuja erottui moneen suuntaan, mm. Nattaset.  Tulimme suksilla alas koillisen suuntaan. Alkumatkan aurasimme, mutta loppulaskun pääsi sutjakasti latua pitkin. Ajatella: pelkkää alamäkeä ensimmäiset 2,5 kilometriä. Ihana kokemus, sillä olen pikkutytöstä asti uskaltanut laskea mäet täysillä ja meillä tanssi-ihmisillä on tunnetusti hyvä tasapaino.
    
Näkymä kohti pohjoista Ahopään laelta.

Rumakuru on näin nätti paikka.
Näkymä Kaunispään laelta.

Hotellikompleksi Kaunispäällä.

Olimme majoittuneet Kylpylähotelli Holiday Club Saariselkään.  Rakennuskompleksi on suuri, mutta oli ylellistä päästä joka päivä saunaan suoraan ladulta.  Nautimme toki porekyvyistä ja kerran satuimme altaaseen aaltokoneen ollessa käynnissä.  Erityisesti minua miellytti aromisauna, jonka lempeä löyly hellitteli lihaksia.  Aamuin illoin saimme myös nauttia runsaasta ateriasta.  Leikkelepöytä oli runsas, samoin salaattivalikoima.
  
Vellinsärpimänojan taukotuvan räystästä komistavat jääpuikot.

Lutto-oja.

Kuuden päivän hiihtolenkit olivat mukavia, vain kahtena viimeisenä päivänä sukset alkoivat lipsua iltapäivällä, kun ilman lämpötila oli monta astetta lämpimän puolella.  Silloin oli aika tuskallista palata majapaikkaan.  Sää oli upea lähes koko ajan ja maanantaille ennustettu lumimyrsky tuli vasta illalla ja hyvin lempeänä.  Kiitos kaikille matkalaisille! 
 
Siulassa näimme museoesineitä.

Käsityötaidonnäytteitä Siulassa.

Majapaikkamme Holiday Club Saariselkä.
 

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Vierailu eduskunnassa.

Pääsiäisen jälkeen minulla oli tilaisuus vierailla Eduskuntatalossa.  Koska meillä ei ollut muuta yhteistä ohjelmaa ryhmäni kanssa, liitin matkaan myös kyläreissuja.  Lahdessa minua odotti työkaverini miehensä kanssa ja vietin heidän luonaan "täysihoidossa" vajaan vuorokauden. Iltateelle saapui vielä pariskunta, jotka molemmat olivat entisiä työtovereita.  Kylläpä meillä riitti puhumista: porisimme menneistä, mutta päivitimme myös nykyistä elämäämme.  Aika heidän kanssaan hurahti aivan liian nopeasti.  Kävimme katsomassa Sibeliustalon ja mattonäyttelyn, mutta ne jäivät kuvaamatta.  Sydämelliset kiitokset vieraanvaraisuudesta!
    
Lähes tyhjä istuntosali.
 
Saavuin paikallisjunalla Helsinkiin, missä jätin laukkuni Rautatieaseman säilytykseen. Pienen happilenkin jälkeen päädyin Eduskuntatalon portaikkoon, missä osa ryhmästä oli jo paikalla.  Kansanedustaja Sari Essayah otti meidät iloisesti vastaan ja kierrätti meitä ympäri taloa.  Näimme talon pienoismallin, ihastelimme marmoripintoja ja istuimme hetken suuressa istuntosalissa.  Kuulimme myös tarinan talon akustiikasta, miten taitavasti se on suunniteltu toimimaan jo ennen elektronista äänentoistoa.  Sari halusi näyttää meille erityisesti taiteilija Pekka Halosen suurikokoisen maalauksen Tukinuitto, joka on sijoitettu valtiovarainvaliokunnan huoneeseen.  Lopuksi meidät kahviteltiin Kristillisdemokraattien kokoustiloissa. Kyllä talo on hieno ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus.  Huonojalkaiselle lukuisissa portaissa kiipeily saattaa olla rankkaa.
   
Istuntosalin kupolikatto.

Marmoriportaikko.

Lattiamosaiikkia:tässä neljästä elementistä tuli.

Pekka Halosen upea maalaua Tukinuitto.

Sari Essayah toimi emäntänä.

Loppuillasta matkasin lähijunalla Pohjois-Haagan asemalle, missä poikani ja hänen tyttökaverinsa odottivat minua.  Katselimme kuvia heidän Teneriffan matkaltaan.  Hyvin nukutun yön jölkeen oli aika palata kotiin.

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Uudet verhot ja kevättakki.


Verho WC:n ikkunassa.

Alakerran WC:n verhot ovat olleet käytössä hm... niin kauan, että niihin on ilmestynyt reikiä. Olen joskus valmistanut ne painamalla lakanakankaalle orvokkeja.  Käydessäni helmikuussa Töölön tilkkupajassa silmiini osui kangas, jossa on vaalealla pohjalla hentoja beigenvärisiä kuvioita. Se sopii mainiosti seinän ruskeisiin kaakeleihin.  Suunnittelin verhojen alareunaan tilkkutyöboordin, jonka toteutin vihreänsävyisistä kankaista.  Kahden tuuman mitoitus kuvioissa vaati tarkkuutta - yleensä en harrasta noin pieniä tilkkuja. Nyt verhot ovat valmiina ja ikkunaa vasten niistä muodostuu tietynlainen mosaiikkivaikutelma.
    
Verhon boordikuvio.

Minulla oli etsinnän alla ohut toppatakki jo monen viikon ajan, mutta kun sopivaa ei kävellyt vastaan, piipahdin paikalliseen kangaskauppaan ja siellähän minua odotti hyllyssä ohut tikkikangas: aniliininpunainen, tikkauskuviona sydämiä! Joku ajattelee, että tuohan on ihan pikkutyttöjen kangasta, mutta minulle se on ihan sopivaa.  Muokkasin kaavan Käsityölehden mallista. Aluksi kuvittelin tekeväni takin ilman vuoria, mutta sitten halusin saada myös taskut piiloon.  Vetoketjut ovat violetteja, koska niitä sattui olemaan varastossa. Lisäsin malliin vielä hupun, jonka vuoriksi ompelin Saksasta ostettua maatuskakangasta.  Huppu kiinnitetään vetoketjulla ja kahdella napilla.  Hupun valmistamisessa olikin monta pientä yksityiskohtaa, kun naputtelin purjerenkaita nyöriä varten sekä mietin kiinnttämistä. Vuorin hihansuihin ompelin resorit, jolloin tuuli ei puhaltele ranteisiin.

Takin yleisilme. Helma on kaareva.

Resori vuorin hihansuussa ja pöllö koristeena.

Sydäntikkaus ja maatuskat hupun vuorissa.
Leivoin pääsiäiseksi ruisleipää, koska pakastimessa alkaa nyt olla tilaa.  En ole valmistanut yhtään uutta pääsiäiskoristetta, koska varastossa on paljon rakkaita, lasten tekemiä koristeita.  Oikein aurinkoista ja rauhallista pääsiäistä kaikille ja kiitos mukavista kommenteista!

Tässä valmistuu ruisleipää.

Entisiä pääsiäiskoristeita.