perjantai 15. heinäkuuta 2016

Tangon taivuttelua Seinäjoella.

Tangolaulukilpailun finalistit tangokadulla.

Taas kesä on siinä vaiheessa, kun Suomen tanssikansa on saanut uudet kuninkaalliset Seinäjoen tangomarkkinoilla.  Valmistimme festarikodin pakettiauton takaosaan viideksi päiväksi.  Sää oli niin sateinen, että loppupäivinä kaikki tavaramme olivat kosteita huolimatta lämpöpatterista.  Onneksi olimme pakanneet mukaan myös lämmintä vaatetta.  Heti keskiviikkona lähdimme katsomaan avajaiskulkuetta, joka pysähtyi useassa kadun risteyksessä: joku entisistä kuninkaallisista lauloi ja tanssijat loivat silmänruokaa.  Paraatissa rinnallamme marssivat Esa Nieminen, Heidi Pakarinen, Susanna Heikki, Aki Samuli, Maria Tyyster, Kyösti Mäkimattila, tangolaulukilpailun finalistit ja monet muut julkkikset.  Silloin tajusin, miksi olemme taas mukana tässä tapahtumassa: rakkaus tangoon ja yleensäkin tanssiin ja tanssimusiikkiin.
   
Tunnelmia Tangoparaatissa.

Ennakkoäänestyksen voittajat: Erika Vikman ja Benjamin Enroth.

Janus Hanski ja Ilkka Vainio.

Tangokadulla avauksen suoritti Ilkka Vainio tuttuun tapaansa.  Samalla hän esitti Janus Hanskin kanssa kappaleen Ystävän risti.
   
Lakeuden risti on upea Alvar Aallon suunnittelema kirkko.

Kävimme tanssimassa Paviljongissa ja tutustumassa finalisteihin.  Katsoimme myös esiintyjiä Tangokadulla, Torikeskuksessa ja ESP-torilla sekä lavatangon SM-kilpailua Tanssitalossa.  Osallistuimme myös opastettuun Aaltokeskus-kierrokseen, mikä oli hyvin järjestetty.  Vielä perjantai-iltapäivällä festariväkeä näytti olevan vähemmän kuin järjestysmiehiä - sadekeli ei oikein houkuttele kadulle.  Goretex-kengät eivät ole parhaat tanssikengät, mutta vältinpähän jalkojen kastumisen.  Vasta sunnuntaiaamuna saimme juoda aamuteen ulkona.
    
Näkymä kirkon tornista Aalto-keskukseen.
   
 Miesten finaalissa näimme livenä myös suomalaisen poliitikon, tilaisuuden avasi virallisesti ulkoministeri Timo Soini.
   

Virallinen avaus ja Timo Soini.
   
 Miesten kisa tuotti meille yllätyksen: olimme varmoja, että Marco Lundberg putoaa eka kierroksella, mutta hän saikin kruunun.  Olimme pettyneitä, koska nyt esityksessä on palattu 60-luvulle ja tangoa vedetään Taisto Tammen malliin.   Lisäksi voittaja ei tuntunut saavan kontaktia yleisöön.  Muut miesfinalistit tulivat sen sijaan yleisön joukkoon juttelemaan ja jakamaan korttejaan.  Benjamin Enroth oli miellyttävä nuori mies ja lauloi kauniisti.  Hän voitti muuten ennakkoäänestyksen.  Petri Ritari oli myös sympaatinen mies ja lauloi puhtaasti.  Visa Luttinen oli karistanut lavalla pomppimisen pois, mutta kaikki sävelet eivät soineet puhtaasti.  Savolaiset finalistit osasivat ottaa yleisönsä.  Hevosmies Mika Lappalainen kaappasi lavan reunalta punahiuksisen naisen kainaloonsa laulaessaan kappaletta Punatukkaiselle tytölleni.  Markku Uhlbäck toi kisaan nuorekasta särmää taitavalla esiintymisellään.  Jutellessamme hän kertoi, että ei ollut käynyt edes yleisönä Seinäjoella ja valtava Areenan koko oli tuntunut todella pelottavalta.  Toivottavasti hän palaa kisaan tulevina vuosina.
    
Paviljongissa juontaja Tarja Närhi ja Petri Ritari.

Mika Lappalainen lauloi Punatukkaiselle tytölleni.

Torikeskuksessa Taisto Lunkka säestää Visa Luttista.

Markku Uhlbäckin katse on kohti tulevaisuutta.

Naisten finaali meni ennakko-odotusten mukaisesti eli ennakkoäänestyksen voittaja Erika Vikman sai haltuunsa kuningattaren kruunun.  Erika jalkautui yleisön joukkoon, mutta vaikutti aika kiireiseltä.  Ehkäpä hän saa nuorempaa väkeä innostumaan tangoista ja lavatansseista.  Viime vuoteen nähden ääni ja esiintymitaito olivat kehittynneet ja esiintymisasujen valinta oli onnistunut.  Toiseksi jäänyt Nina Åkerman osasi myös esiintyä kauniisti ja lauloi taitavasti.  Kisojen grad old lady Virpi Piippo esiintyi varmasti ja tasapainoisesti.  Raisa Laineen esitys oli kaunis, mutta aika tasapaksu. Ailamari Vehviläisen esityksestä paistoi suuri dramaattisuus; ehkäpä se on hänen tapansa tulkita musiikkia.  Televisiossa Jonna Ortju näytti aika värittömältä persoonalta, mutta luonnossa paljastui oikein taitava ja viehättävä laulaja, joka huomioi myös yleisönsä.
   
Jonna Ortjun tyylinäyte.

Aina tyylikäs lady Virpi Piippo.

Nuori ja varma esitys Erika Vikmanilta. 
   
Alueraatien painokerroin tuntuu minusta liian suurelta, koska raatilaiset eivät näe esityksiä livenä.  Tällöin tärkeä seikka eli lavakarisma jää kokonaan arvostelusta pois ja hyviäkin laulajia tippuu pois.  Kyllä kontakti yleisöön on esiintyjälle tärkeä taito.  Kyllähän karsinta on niin tiukkaa, että kaikki finalistit osaavat laulaa, mutta kruunun saamiseen tarvitaan muutakin.  Aika näyttää, miten kauan tämän vuoden kuninkaalliset koristavat tähtitaivasta.  Onnea heille molemmille.
   

Juuri valittua kuningasta onnittelemassa Erika Vikman, Virpi Piippo, Ailamari Vehviläinen, Jonna Ortju, Nina Åkerman ja Raisa Laine.

Tango-Suomen kuninkaalliset on valittu.

   
Arvatkaapa, mikä tango oli tämän vuoden suosituin esiintyjien keskuudessa. No, se oli Olavi Virran tekemä tango Punatukkaiselle tytölleni.  Kappale kuului hyvin monen esiintyjän settiin, liekö tarttunut mukaan Virran juhlavuodesta.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kahvipusseja ja tilkkuja.



Ruusun loistoa.

Keskikesän harvinaisen lämmin juhla meni kuten tavallisesti eli paistoin mökillä muurinpohjalettuja, saunoimme ja poltimme kokon.  Olimme mieheni kanssa kahden, koska lapsilla oli omat juttunsa: vaellusta, festareita jne.  Juhannusruusut kukkivat rantatörmässä.  Kokko koostui oksista ja muusta palavasta jätteestä, mitä edellisen kesän aikana on kertynyt.  Aloitimme polttamisen jo klo 21. Tällä kertaa ei ollut ongelmia syttymisen kanssa.
    
Hiipuva kokko.
Viimeistelin talvella aloittamani puunkantokassin.  Olin ommellut kahvipusseja levyksi eli en siis leikannut niitä edes auki.  Leikkasin levyyn aukot lähelle kapeita päitä ja ompelin päistä 10 cm sisälle, jolloin syntyi kuja tukikepeille.  Pujotin niihin kepit, jotka mieheni sahasi katkenneesta harjan varresta.  Kierrätystä siis koko kapistus.  Vein sen mökille, jolloin sulloin sisälle pari villapuseroa.
     
Puunkantokassi.
Meillä oli myös 37. hääpäivä, jota emme kyllä juhlistaneet millään tavalla.  Mies muisti minua komealla kukka-amppelilla.  Kiitos hänelle paitsi kukista, myös siitä, että hän on aina tukenut minun käsityöharrastuksiani.  Vieraalla paikkakunnalla etsimme aina kangaskaupan ja automuseon!
    
Kukkia hääpäivänä.
Ompelin talvella pikakolmioita, joita olen nyt jatkojalostanut.  Muistissa on ollut Amerikan matkalla pikkuserkun esittelemä peitto, jossa blokkina oli Karhuntassu-malli.  Tutkin vastaavat mallit myös netistä, mutta kaikki oli koottu erilailla kuin serkkuni työ.  Päädyin tuohon amerikkalaiseen malliin. Pikakolmioni ovat kookkaita, joten peittoon tulee suuria karhun tassuja - montakohan saan mahtumaan!  Muutama blokki on valmiina.  Täytyy miettiä, millaisia välikaitaleita leikkaan yhdistämistä varten, luultavasti päädyn tummaan kankaaseen.

Violettisävyinen...

...ja punasävyinen Karhuntassublokki.
Kiitokset kommenteistanne!

torstai 16. kesäkuuta 2016

Pitsejä talkoiden lomassa.



Miljoonakelloja ja lobelioita.

Miksi kesän alku on aina niin kiireistä? Haluaisin joskus nauttia edes hetken pelkästään kuuntelemalla lintujen laulua ja katselemalla luonnon heräämistä uuteen kasvuun. Kädessä voisi olla hyvä kirja. No nyt on kasvimaat muokattu ja kylvetty ja ensin laitetusta perunamaasta kurkkivat jo taimet mullan alta esiin. Salaattirivi pilkistää myös vihreänä harson läpi. Kiirettä on aiheuttanut paitsi pihakoivun kaataminen niin myös sukulaisen kuolema. Olen ollut pitkiä toveja lesken tukena ja apuna hoitamassa hautajaisjärjestelyjä, "paperisotaa" ja nyt kahtena maanantaina olemme urakoineet serkun perheen kanssa jäämistöä. Kyllä siinä on lajittelua riittänyt: osa lähetysseuran kirppikselle, osa roskiin. Ja itselle on saanut ottaa niin paljon kuin haluaa... Lajitellessa olen miettinyt, että omia varastoja pitäisi puhdistaa rankemmin; olen sitä tehnytkin pikkuhiljaa eläkepäivinäni.

Jäämistöä lajiteltuna.

Välillä oli ihan pakko pysähtyä omelukoneen ääreen rauhoittumaan - sauman syntyminen on minulle meditaatiota parhaimmillaan. Vaikka sää oli KYLMÄ, minä ompelin pitsiä. Kaipa joskus on vielä lämmintä. Kaapissa oli valkoinen pitsipala, josta syntyi pusero. Tartosta ostetusta vihreästä pitsistä surautin kotelomekon. Ihmeen monta vuotta pitsit ovat olleetkin muodissa. Molempien vaatteiden kaavat löytyivät Suuri Käsityölehdestä 4/2016.
     
Pitsipusero.

Pitsinen kotelomekko.

Pari kertaa olen piipahtanut puutarhalla hakemassa tomaatin, purjon ja kukkien taimia. Sieltä löytyy aina valtavan suuria kukka-amppeleita. Yksi koristaa omaa oven pieltä, toisen vein eilen mökkinaapureille. Jäljelle jäänyt koivun kanto on saanut päälleen kukkakoristeen.

Kukitettu koivun kanto kukkapöytänä.

Kiitos kivoista kommenteista!

tiistai 31. toukokuuta 2016

Metsurin opissa.


Koivun oksan korkealle...
 
Kotipihassamme on kasvanut suuri koivu, joka on 50-luvulta. Viime vuosien myrskyt ovat kaataneet puita milloin mistäkin, joten pohdimme pitkään, joko meidän koivuvanhus olisi laho ja saattaisi kovalla tuulella kaatua kotitalomme päälle. Pitkän pohdinnan tuloksena päädyimme siihen, että puu pistetään nurin. Mieheni antoi työn ammattilaiselle, joka saapui sovitusti ja suoritti työn taitavasti. Koneen kourat nappasivat oksat ja latvat puristuksiin, suojuksen alta putkahti esiin saha, joka katkaisi oksan ja kourat nostivat sen maahan. Kaikki ohjaus tapahtui maasta käsin kauko-ohjauksella. Laitteistoja ei kai ole monta Suomessa. Aikaa kaato-operaatioon kului 2,5 tuntia.
Latva siirtyy nätisti maahan.

Karsintaa vielä maassa.

Toiveitteni mukaisesti jätimme pihaan korkean kannon, jonka pinnalle minulla on tarkoitus laittaa kesäkukka-astia. Kylläpä pihamme avartui paljon. Ehkä vieressä oleva kasvimaakin tuottaa paremmin, kun koivu ei imaise kaikkia ravinteita. Myös keittöstämme tuli valoisa  ja aamuaurinko kurkistaa ikkunoista, kun koivun oksat eivät roiku ikkunoiden edessä. Luultavasti vesikourut eivät ole aina täynnä koivun lehtiä ja syksyinen lehtien haravointi vähenee. Koivun siitepöly on myös kutittanut parina keväänä silmiäni, josko sekin helpottaisi.
Mahtava kanto.

Koivu meni polttopuuksi, vaikka se oli hienoa visakoivua. Edes konevoimalla pahimpia oksakohtia ei naapurikylän metsuri saanut pienityksi. Puun pinoamista, kantamista ja oksien raikkoamista on riittänyt. Kasvimaa on niiden alla, joten kylvöpuuhat vielä siirtyvät.

Paper piecing -tekniikka osoittautui mielenkiintoiseksi, joten toinenkin perhonen piti kokeilla. Kiinnitin sen nurkkakehykseen, jonka ostin Oulun käsityömessuilta.
    
Perhoskukkaro.  

Toinenkin sukulaispoika sai synttärilahjaksi karkkipaperipenaalin. Tällä kertaa muistin laittaa nimen kristallimuovin alle.

Jouluisia karkkipapereita uusiokäytössä.
Kevätsiivouksia tehdessä pesin myös työhuoneeni eli Ateljeen verhot. Jälkikäteen ommeltu alakappa värjötteli valkoisena, joten päätin kuvioida sitä vähän. Valmistin leimasimen raparperin varsista sitomalla niitä kukan muotoon kukkalangalla. Sitten vain leimaamaan. No, jälki muistutti ehkä lasten kankaanpainotuotoksia, mutta saa kelvata. Kyllä seulan läpi värin saa asettumaan tasaisemmin.

Raparperileimasin.

Painetussa verhossa näkyy käden jälki.

















Tässä kesän kynnyksellä on ollut niin paljon tapahtumia, että ihan saa ihmetellä, miten kaikesta on selvinnyt: läheisen sairastuminen (onneksi on jo toipumassa),vanhuksen kuoleminen (olen ollut lesken tukihenkilönä) ja oman auton itsenäiset seikkailut (ei onneksi henkilövahinkoja, peltejä saa uusia). Hengissä ollaan ja olen yrittänyt nauttia tästä huikaisevan kauniista ja varhaisesta kesästä. Kerran olemme jo ennättäneet rentoutua kesämökin saunassa, missä ainoana pesuaineena oli mäntysuopa. Tuoksuimme siis vastapestyille matoille!

Kevään ihmeitä.

Kiitos kivoista kommenteista!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Tarton maisemia ihmettelemässä.

Ravilan kartanon kello näyttää nykyaikaa.

Helatorstaina aamuyöstä bussimme starttasi kohti Helsingin Katajanokkaa, missä nousimme Viking XPRS -autolautalle. Laiva oli tupaten täynnä, mutta pianhan se saapui Tallinnaan, mistä jatkoimme matkaa kohti Tarttoa. Matkalla pysähdyimme Ravilan kartanossa, missä odottelimme kahvia tovin, sillä se valmistettiin kuppi kerrallaan. Kartano kaipaisi vielä paljon restaurointia.

Ravilan kartano.
Illalla majoituimme Dorpat-hotelliin. Ennätimme huonekaverini kanssa vielä kävellä lähikortteleissa ja ihailla Ema-jokea, joka virtasi hotellimme lähellä. 

Silta yli Emajoen.
Aamupalan jälkeen meillä oli opastettu kiertoajelu kaupungilla. Tutustuimme myös puistoalueeseen kävellen. 

Suutelijat-patsas.

Puistonäkymä.

Tuomiokirkon rauniot.
Kiertoajelun jälkeen vierailimme Etnowerk-nimiseen yritykseen, missä oli esillä upeita neuleita. Niihin oli sovitettu Viron eri alueiden käsitöiden ominaisuuksia. 


Etnowerkin villatakkeja.
Etnowerkin neuleita.

  
Osa matkalaisista siirtyi keskikaupungille, itse taivalsin Kasvitieteelliseen puutarhaan, missä varhaisimmat kukkijat availivat kukkaloistoaan.

Kasvitieteellisessä puutarhassa.


Mantelipuu kukkii.
Ruukkukoriste.
Liljoja.














Kävimme myös tutustumassa Tarton kansalaisopistoon. Paluumatkalla poikkesimme mm. kangaskaupassa, mistä mukaani läksi vihreä pitsikangas; ehkä siitä syntyy mekko. Kävin  myös noutamassa Kaubamajasta 4 kerää merinovilla- silkkilankaa (70%/30%), ´a 4, 90 euroa. Lanka on todella ohutta: kerässä on 700 metriä lankaa.


Lankalöytö.
Pitsi on edelleen muotia.



Lauantaiaamuna pakkasimme tavaramme autoon, minkä jälkeen kävelimme Tarton kevätmessuilla. Tapahtuma oli järjestetty läheisillä kaduilla, missä oli esillä paljon käsitöitä, keramiikkaa, ruokaa jne. Ostin sieltä pellavaisen housukankaan ja silkkihuivin sekä korvakorut.
Punaiset korvikset Tartosta, toiset Tallinnasta, alla housupellava.

Tarjolla oli käsitöitä laidasta laitaan.

Pellavainen käsipyyhe.

Iltapäivällä palasimme bussille, joka toi meidät Väike-Maarjan kautta Tallinnaan. Hotelli oli tavallaan Vanhan kaupungin takana. Löysimme reitin kaupunkiin, mutta se oli aika pitkä. Hotellin lähellä kukki luumupuu.
    
Huiviostokset.

Aamulla ajelimme satamaan, missä teimme vielä viime hetken ostoksia. Itse löysin tuubihuivin ja korvikset. Paluulaiva oli Eckerö Linen Finlandia. Niinpä äitienpäivä kului matkalla. Lapset muistivat onnitteluviestein.
         
Viehättävä kyltti.















sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappuajelulla.

Ompelemattomien kankaiden pino pieneni taas yhdellä kankaalla, kun valmistin itselleni mekon puuvillakankaasta, jonka ostin Thaimaasta reilu vuosi sitten. Suuri Käsityölehti ilahdutti minua suuresti, kun maaliskuun numero sisälsi kaavat viiteen eri mekkoon siten, että niiden ylä- ja alaosia voi vaihdella keskenään. Oli suorastaan vaikea valita, millaisen mekon ompelisin ensiksi - kai niitä pitää ommella monta! Vaikka ei millään voi tietää, tarkeneeko ensi kesänä kertaakaan mekossa. Päätin juuri, että pakko tareta. Tarkistin matkapäiväkirjasta, että kangas maksoi n. 10 euroa.
      
Puuvillamekko.

Tytärtäni päätin ilahduttaa laukulla, jonka valmistin Thaimaan silkin jämistä. Koristelin sen mustalla pitsillä ja paljettikoristeella. Laukusta puuttuu vielä hihna; tytär saa valita siihen sopivan ketjun.
     
Silkkilaukku.
Olen nähnyt monessa blogissa paper piecing -tekniikalla valmitettuja töitä. No, piti vain käydä opiskelemassa you tube:ssa tekniikka ja heti kokeilemaan. Olihan se ihan helpon näköistä katsoa, mutta omassa kokeilussa kankaat ja/tai paperi olivat usein ihan nurin päin. Sitkeästi, välillä ratkoen, sain aikaiseksi perhosen, jonka ympärille rakensin vyölaukun. Olin todella oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Laukun yläreunassa on kuja, johon voi pujottaa vyön.
     
Vyölaukun kuva valmistettu paper piecing -tekniikalla.

      
Ennen vappua urakoin "valokuvamaratonin" eli lajittelin ja liimasin 397 paperikuvaa albumiin. Kuvat ovat vuosilta 2011-2014 eli olen vielä pari vuotta jäljessä tästä päivästä. Meillä homma pyörii siten, että minä valikoin ja kopioin kuvat tietokoneelle omaan kansioon, mies käsittelee kuvat ja vasta sitten ne lähetetään valmistettavaksi. Prosessi vain näkyy venyvän. Nyt nuo kuvat ovat tekstitettyinä kiinni. Onneksi  olen kirjoittanut matkapäiväkirjaa reissuista, siitä näkee paikkojen nimiä.
   
Studebaker 1920-luvulta.

Näin hienoa vappusäätä ei ole ollut moneen vuoteen. Perinteisesti ulkoilutimme autovanhustamme vappunäyttelyssä, johon oli tullut useita kanttiautoja ja avoautoja. Kävimme näyttelyn aikana syömässä maukkaan ja täyttävän vappubrunssin. 
    
Rivi arvokkaita autovanhuksia.