sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Kesämekko ja hattu.


Kesäinen mekko.

Ostin viime kesänä Hampurista Style fashion -lehden, joka on täynnä mitä viehättävämpiä mekkoja - myös muutama pusero ja housut.  Eräs malli näistä on odottanut sopivan kankaan löytymistä ja kun kangas osui silmiini, ostin sen miettimättä ja ompelin melkein heti.  Mallin suunnittelija on hollantilainen TV-persoona Janice.  Kevään kuluessa minua on kuitenkin hämmästyttänyt se, että Suuri Käsityölehden numeroissa 4 ja 5 on plagioitu ko. lehden malleja mainitsematta, mistä ne ovat peräisin.  Lieneekö ollenkaan laillista!  Lehtien kuvista kyllä näkee, miten kangasvalinta vaikuttaa vaatteen olemukseen. Suomalainen versio on ommeltu pellavasta, joten se vaikuttaa paljon jäykemmältä kuin saksalainen.
   
Sama mekko eri lehdissä.

Mekko oli melko suuritöinen ommella: vyötäröllä on kaitale, joka pitää sovittaa oikealle korkeudelle ja edessä on piilonapitus (sen olisi voinut korvata neppareilla!).  Työssä tuli kokeilluksi monta juttua, mitä uudella koneella oli tekemättä.
   
Minun versio samasta mallista.

Kästyölehden toukokuun numerossa oli mukava hattu, jonka ompelin kaapissa marinoituneesta kangaspalasta.  Se oli Marimekon kuosi Puistotie. Malli on tosi helppo eli sen ompelee yhdeltä istumalta.
   
Kesähattu puupäässä.

Aurinkoista ja rauhallista juhannusta!  Muistakaa nauttia muurinpohjaletuista ja keskikesän valoisuudesta sekä juhannustansseista!

6 kommenttia:

  1. Onpa kaunis mekko, kangas on ihastuttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kangas oli hakusessa melkein vuoden, sitten yhtäkkiä se pilkisti minulle kangaskaupan hyllystä.

      Poista
  2. Upea kesämekko, kangas on on oikein hieno!

    VastaaPoista
  3. Kaunis mekko ja hattu näyttää oikein sopivalta auringon suojalta!

    VastaaPoista