sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Tilkkupalapeli kasassa.

Punaisista ruutupaloista oli helppo aloittaa.

Olipas mielenkiintoinen joululahja, nimittäin tuo tilkkutyöaiheinen palapeli.  Tein sitä monta tuntia päivässä ja välillä kahvin juontikin siirtyi tunnilla, kun en tajunnut ajan kulumista.  Kyllä osasi olla koukuttava palapeli.  Toisaalta: palapelissä ja tilkkutyössä on paljon samaa eli yritetään saada palat asettumaan kauniisti toistensa lomaan.  Aloitin työn punaisista paloista ja seuraavaksi etsin  (lähes) kaikki reunapalat ja piirsin aluspahviin oikean kokoisen suorakulmion.  Osa paloista oli sellaisia, että tunnistin heti kankaan, mihin alueeseen se kuuluu.  Haastavin osa oli tuo vaalealle pohjalle aplikoitu köynnös ja sen tein viimeiseksi.  Huh, nyt ehkä ennätän tehdä  ompelutöitä, kun viimeinenkin pala on paikoillaan.

Palapeli valmiina.

Haastavin kohta eli paljon vaaleaa, tylsää pintaa.

Kokeilin tilkkulehden mukana tullutta mallinetta (orange peel templates), jolla voi tehdä kaarevia saumoja.  Taitaa jäädä kokeiluasteelle, en ainakaan vielä tuntenut menetelmää omakseni.  Kangasta leikatessa malline ei tahtonut pysyä paikoillaan ja kangasta tuntui jäävän hukkaan.  Lisäksi minulla ei ollut hajuakaan, pitäisikö keskipala leikata täysvinoon vai onko sillä mitään merkitystä.  Kaipa noillekin blokeille on jotain käyttöä. Samalla sain kokeilla myös lankaleikkuri Gizmoa.
  
Kokeiluja kaarevasta mallista.

Hiihtokausi on nyt polkaistu käyntiin, kun eilen ja tänään sivakoin 8 kilometriä.  Olipa nautinnollista lykkiä kauniissa säässä ja hyvällä ladulla.

Luistavia latuja kaikille!

8 kommenttia:

  1. Onpa jännä palapeli. Valmiiksi saaminenkin on varmasti melkoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin paljon tuosta palapelistä, vaikka sen kanssa "turhautui" aikaa. Kankaiden tutkimista sekin.

      Poista
  2. Palapelisi näyttää kovin mielenkiintoiselta:) Varmasti oli mukava tehdä sitä:)
    Nyt on ollut tosihyvä talvi, lunta sopivasti eikä liian kylmä. Useita kilometrejä täälläkin tulee päivän aikana käveltyä Onnin kanssa mutta kivaa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, palapeli tuntui lähes tilkkutyöltä. Kivoja ulkoiluilmoja.

      Poista
  3. Onpa siinä palapelia kerrakseen, varmasti koukuttavaa!

    VastaaPoista
  4. No on hieno palapeli ja ihan paras aihe!! Niin tuttua tuo, että tekemistä ei malta lopettaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Olin itsekin yllättynyt, miten mahtavaa oli kasata palapeliä.

      Poista