sunnuntai 5. elokuuta 2018

Laukkutehdas.


Liljoja parhaimmillaan.

Keskellä tätä hellettä en enää jaksanut lähteä raapimaan mustikoita ja vadelmia (molempia on monta sangollista) ja aikaa oli pakko viettää sisällä, koska ulkoilmaa ei voi jäähdyttää.  Monen vuoden ajan olen matkoilla etsinyt valkoista/vaaleaa kesälaukkua, mutta sopivaa ei ole osunut kohdalle.  Niinpä hain kerrarista  nahkapalapussin, sellaisen, missä oli aika isoja huonekalunahkoja.  Lajittelin niitä  värien mukaan ja sitten piirtelin kaavoja makulatuuripaperille.  Valkoinen laukku syntyi lähinnä palojen koon mukaan.  Vuorikankaaksi löytyi luonnonvalkoista vuorikankaan loppua sekä solki, D-renkaat ja vetoketjut löytyivät kaikki jemmasta.  
    
 
Napakka laukku odottaa käyttäjää.

Koska olin ottanut teollisuuskoneen käyttöön ja palauttanut mieleen sen käyttöön liittyvät niksit, päätin jatkaa nahkojen ompelua.  Piirsin kaavat vanhan lempilaukkuni mukaan ja valmistin toisen laukun vaaleanpunaisista nahkoista.  Siihenkin solki, vetskarit ja metallilenkit (tällä kertaa vanha bikinien solki) olivat jemmatavaraa.  Vuorin ompelin puuvillakankaasta.  Tästä tulikin lempilaukkuni eli se on ollut käytössä jo monta kertaa.
   
Nahkojen kiinnitys onnistuu tilkkutyöklipseillä.

Laukun koriste on tyttären hylkäämä koriste.

Vuorina pilkottaa violetti puuvillakangas.

Samaan putkeen valmistin vielä kolmannen laukun mustasta nahkasta.  Minulla on tapana ottaa joillekin matkoille mukaan pieni laukku, joka mahtuu isomman sisälle.  Tällöin esim. junan ravintolavaunuun tai huoltoasemalle ei tarvitse roudata isoa kassia.  Tällainen kassi on hyvin yksinkertainen eli tein siitä suorakulmion muotoisen.  Hihnoiksi ompelin ripsinauhaa.
    
Yksinkertainen pikkulaukku.

Minulla on myös uusi neulatyyny, mutta siinä on yksi haittapuoli: käytin täytteenä hiuksia, mutta ne työntyvät kankaan läpi. Täytemateriaalina hius on kuitenkin kaikista paras.
   
Kukanmallinen neulatyyny.

Hellekesän ansiosta kaikki sato kypsyy nopeasti.  Nyt olemme jo päässeet herkuttelemaan kasvihuoneessa kypsyvistä tomaateista.
  
Auringossa kypsyneitä tomaatteja.

Kiitos kommenteista!
Aurinkoista elokuuta!

12 kommenttia:

  1. Ihania laukkuja! Aika mahtavaa saada kolme uutta laukkua tarvitsematta käydä kaupassa lainkaan. Olet taitava nahkatöissäkin. Neulatyyny on kaunis! Mistä tuo ohje/kaavat on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laukkuhyllyjä olen kierrellyt viime vuosina löytämättä omaani, nyt helpottaa. Neulatyynyn ohje on saksalaisessa Burda patchwork -lehdessä (Herbst 2016). Kaikki vanhat lehdet pitää säilyttää; niistä löytyy aina jotain mukavaa.

      Poista
  2. No nyt on ollut laukkuverstas toiminnassa, eikä suotta. Ihania laukkuja teit. Vanhan suosikkilaukun käyttäminen mallina on fiksua. Silloin syntyy sellainen, mistä varmasti itse pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että vanha laukku oli mieleinen, mutta nyt sen pinta (keinosellainen) on niin kulunut, ettei viitsi mukaansa ottaa. Laukku on on ulkomitoiltaan pieni, mutta saumassa olevat laskokset antavat yllättävän paljon tilaa.

      Poista
  3. Oi miten upeita laukkuja, aivan ihania! Olet kyllä taitava kun tuollaisia loihdit:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Minusta tuntuu, että olen pikemminkin vain rohkea ja uskallan ryhtyä tekemään kaikkea mahdollista. Hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle! Minulla mehumaija höyryttää viinimarjoja.

      Poista
  4. Oletpa ollut tuottelias! Kivoja laukkuja, erityisesti tykkään pikkulaukusta. Neulatyynysi on kivan mallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus innostun samasta aiheesta ehkä vähän liikaakin. Samalla tuli käytetyksi jemmemateriaalia pois.

      Poista
  5. Hienoa nahan ompelua ja kiva neulatyyny! Minullakin on hiuksia varattuna mutta en ole vielä päässyt käyttöön asti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paksu nahka kulki ongelmitta teollisuuskoneen jalan alla. Hiukset ovat parasta täytettä neulatyynyyn.

      Poista
  6. Kivoja kasseja ja näpsäkkä neulatyyny. Tomaatteja on tullut meilläkin ämpärikaupalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Halusin erilaisille neuloille oman neulatyynyn. Kyllä tomaateissa maistuu aurinko.

      Poista