sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Huhtikuinen Malta.





Hotelli Dolmenin sisäpiha.

Pääsiäisen jälkeen matkustin mieheni kanssa Maltalle.  Olipa helppo lähteä maakuntakentältä, koska Helsinki-Vantaalle on matkaa. Malta koostuu useista saarista.  Asukkaita tuossa valtiossa on n. 430 000 ja pinta-alaa on vain 316 neliökilometriä.  Kaupungit ovat hyvin tiiviisti rakennettuja.  Kadut ovat kapeita ja jalkakäytävät vielä kapeampia.  Autoja on paljon, mutta liikenne on joustavaa.  Ihmiset osaavat myös parkkeerata taitavasti pieniin taskuihin.  Asukkaista 70 % saa elantonsa turismista.  Välistä roskaisuus hämmästytti.  
Lauttaranta Valletasta Sliemaan.

Vanhat keltaiset bussit eivät enää liikennöi.

Asuimme uudessa hotellissa nimeltään Dolmen Resort, joka sijaitsee saaren pohjoisosassa Quawrassa.  Sisäpihalla oli useita uima-altaita.  Kävimme muutaman kerran aurinkotuoleissa, mutta Välimeri on vielä kylmä ja merituuli puhalteli koleasti.
  
Sisäpihallakin on kiviä muinaisista kaivauksista.

Seikkailimme omin päin matkaten bussilla Vallettaan, pääkaupunkiin.  Bussit kiertelevät pitkin saarta, joten matkaan kului tunti.  Katselimme kirkkoja ja muita vanhoja rakennuksia.  Siirryimme Vallettasta lautalla lahden yli Sliemaan, joka on uudenaikaisempi kaupunki.  Etsimme sieltä käsityötarvikekauppaa, mutta eipä löytynyt.  Kävimme vielä suuressa ostoskeskuksessa nimeltään the Point.  Kun aloimme tehdä lähtöä takaisin Quawraan, piti miettiä monta asiaa.  Brittikauden jäänteenä Maltalla on vasemmanpuoleinen liikenne ja bussit kiertevät ties mistä, joten saimme todella miettiä, kummanko puolen pyskillä bussia kannattaa odottaa.
  
Valletta ja jyrkkä rinne. Kadut ovat kapeita.
Näkymä Slieman satamasta.


Malta National Aquarium.

Pilvisenä päivänä vierailimme automuseossa ja akvaariossa.  Molemmat olivat mielenkiintoisia paikkoja, eivät liian suuria, jotta katselemiseen ei väsynyt.


Vanha kaunotar Bugatti.
Panhard 24 v.1964-1967.

Osallistuimme myös kahteen retkeen.  Ensimmäinen retkipäivä kului pääsaaren nähtävyyksien katselemiseen: St. Antonion substrooppinen puutarha presidentin virka-asuntoineen, Ta'olin käsityökylä, Rabatin katakombit, vanha kaupunki Mdina (lue indina) ja Mostran Pyhän Marian kirkko.  Viimeksi mainittu on kuuluisa siitä, että sen kupoli on 3. suurin maailmassa.  Lisäksi toisessa maailmansodassa kupolin läpi putosi pommi, mutta kukaan sisällä olleista 300 ihmisestä ei loukkaantunut, koska pommi jäi suutariksi.  Tosi kaunis ja mahtava kirkko.

Presidentin virka-auto.

Riikinkukko keimaili meille.
  
Keramiikkamyymälä.

Näkymä katakombista.

Paavali, joka haaksirikkoutui Maltalle, on saanut monta patsasta.

Pyhän Marian kirkon kupoli, halkaisija 32 metriä.

Pyhän Marian kirkko.

Toisella retkellä kävimme Gozon saarella, joka on rehevämpi kuin pääsaari.  Kävimme veneajelulla länsirannalla, missä oli kuuluisa Azure Window, sininen ikkuna, kalliomuodostelma, jota turistit tulivat katsomaan.  Azure Window sortui kovassa myrskyssä maaliskuussa, mutta turistit saapuvat silti katsomaan paikkaa.  Ja olipa yllätys, miten tummansininen meri siellä on!  Käsityökaupassa meille esiteltiin pitsinnypläystä erikoisena käsityöperinteenä.  Viktoriassa kiipesimme vanhaan linnoitukseen, josta näkyi koko saari.  Ggantiassa pääsimme ihmettelemään temppelin raunioita, jotka ovat n. vuodelta 3600 e.Kr. eli ne ovat 1100 vuotta vanhempia kuin pyramidit.  Koimme siis melkoisen aikamatkan ihmiskunnan historiassa.
    
Kuvan oikeassa reunassa on paikka, missä oli Azure Window.

Veneajelulla kallion alta, merkillisen sininen vesi.

Käsityökauppa.

Kansallispuku.

Ggantian temppelin raunioita.

Malta on mielenkiintoinen paikka pitkän historiansa ja nykyisyytensä ansiosta.  Löysimme hyviä ruokapaikkoja ja vaeltelimme jalkaisin lähiympäristössä.  Saimme syödä myös herkullisia mansikoita.  Saarella saadaan perunastakin kolme satoa vuodessa. Tanssipaikat puuttuvat, mutta viimeisenä iltana, kun istuimme aulassa kuuntelemassa elävää musiikkia, menimme veivaamaan fuskua. Kas kummaa, pian emme olleetkaan ainoa tanssipari!   Matkasta jäi ehkä puuttumaan etelän lämpö, mutta koko Euroopassa näytti vallitsevan kylmä rintama.  Säätä ei voi tilata. 

Iltakuva rantakadulta.


2 kommenttia:

  1. Kivoja matkakuvia, kiitos kun laitat niitä meille katseltaviksi:) Monessa kuvassa oli kyllä ihmeteltävää kuten jyrkkä katu ja meren sinisyys:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakuvia olisi ollut tarjolla melkein 400. Niistä valitseminen oli vaikeaa. Digikuvien aikana kuvien ottaminen on niin edullista.

      Poista