maanantai 20. maaliskuuta 2017

Silkkimekko.


Kaikella on aikansa.
On ystävyyden aika, 
hiljaisuuden aika,
surun aika
ja kiitollisten muistojen aika. 

Ystävän muistolle.

Taas yksi ystävä on poissa.  Tällä kertaa lähtijä oli aivan liian nuori, kolmen lapsen isä, täynnä elämän iloa.  Raju liikenneonnettomuus katkaisi hetkessä elämänlangan.  Hyvät muistot kannetelkoot läheisiä eteen päin.

Kaivelin kangaskaapista esille Thaimaasta ostetun silkin.  Yhdistelin kaksi eri kaavaa saadakseni pitkän mekon, jossa olisi tilaa liikkua (siis tanssia).  Ompelin jopa sovituskaavan vanhasta lakanasta, mitä en tavallisesti jaksa tehdä.  Hihojen malleja kokeilin varmasti viisi erilaista ennen kuin olin tyytyväinen.  Pitkät hihat olisivat olleet liian raskaat, toisaalta pienet ja sirot hihat eivät olisi peittäneet alleja, joten päädyin kyynärpäähän ulottuviin hihoihin. Vetoketjun olen ommellut jo monta vuotta sivusaumaan - ei siis taakse - koska silloin sen saa itsekin kiinni ja auki.  Nyt sitten odotellaan sopivia juhlia!

Mekko edestä...

...ja takaa.


   Koska ompelukoneessa oli valmiina violetti lanka, ompelin välityönä pussukan tukevan villakankaan lopusta.  Työ menee arpajaispalkinnoksi lähetyspiiriin.
     
Ruudullinen pussukka.

Päivät ovat pidenneet.  Nyt eletään kevätpäiväntasausta.  Valoisaa kevättä kaikille!

8 kommenttia:

  1. Malli näyttää sopivan sinulle hyvin:) Puvun värikin on hieno.

    VastaaPoista
  2. Hieno mekko ja sopii sinulle oikein hienosti!
    Ystävien poismeno on aina niin surullista, mutta hyvät muistot jäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvät muistot ovat kantavia voimia.
      Mieheni huomautti, että olin unohtanut pussukan kuvan pois. Nyt sekin on korjattu.

      Poista
  3. Upea mekko! Kyllä kelpaa juhlia!
    Onneksi on ne muistot - auttavat jaksamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mekon ompelu onnistui, kun maltoin tehdä sovituskaavan. Hyvät muistot kannattelevat.

      Poista
  4. Upea vaate! Silkku on aina silkkiä ja jo itsessään kaunis. Puvun malli antaa myös silkin loistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! On totta, että silkki on materiaalien aatelia.

      Poista