maanantai 9. maaliskuuta 2015

Korutarvikkeita

Maaliskuu on lähtenyt nopeasti käyntiin. Päivät pitenevät, mutta aurinko on pysytellyt piilossa. Kaipaan aurinkoa kovasti. 

Sain vihdoin valmiiksi villatakin, jonka osat neuloin edellisenä talvena. Lanka on Hjerte Garnin Alpaca Silk, joka sisältää 60% alpakkaa, 30% merinovillaa ja 10% silkkiä. Ostin langat Lankamaailmasta, joka on oikein neulojan lankataivas. Alpaca Silk on sileä, hyvin juokseva lanka, eikä hintakaan ollut paha. Valmistin osat neulekoneella, malli on hyvin klassinen. Halusin takkiin kuitenkin kauluksen, johon lanka ei tietysti riittänyt. Onneksi tytär toi sitä lisää Tampereelta. Pienenä yksityiskohtana ovat pitsiraidat, joihin silmukat olen siirtänyt käsin.


Villatakki, seurana hame, jonka ompelin liivihameen jäännöskankaasta; kaava löytyi saksalaisesta Damen-lehdestä.
Takin kaulus on neulottu kahdessa osassa, joustinneule ja reunakaitale erikseen, olen ommellut ne sitten yhteen.

Edellinen viikonvaihde kului sukulaiskierroksella. Saman reitin varrelle mahtuivat poika, tytär ja isosiskon perhe. Nuorten kanssa kävimme Verkkokaupassa hankkimassa minulle uuden kännykän - nyt pitää vielä opetella käyttämään sitä. Ehkäpä vähitellen...Isosiskon luona sain taas ihastella uusia tilkkutöitä. Valitettavasti ei ollut kameraa mukana. Häneltä olen saanut aina uusia ideoita omiin töihini. Kiitos, isosisko!


Matkan yhtenä funktiona oli käynti Wanhan Sataman käsityömessuilla tyttäreni kanssa. Nämä messut ovat mielestäni sopivankokoiset eli siellä jaksaa katsella messuosastot läpi. Tarjolla oli runsaasti tilkkutyökankaita, korutarvikkeita, valmiita käsitöitä, askartelutarvikkeita, vaatteita jne. Mukaan tarttui helmiä, lukkoja, kortteja ja muutamia kankaita. Löysin myös sitä, mitä etsin: violetti-mustaan kaulanauha-korvis-settiin halusin rannekorun, mutta helmiä ei ollut.

Korusetissä uusi rannekoru, mustat helmet hieman erikokoisia.
Mukaan tarttuneista tarvikkeista valmistin kolme paria korvakoruja. Värikkäät helmet maksoivat vain 50 senttiä/kappale. Koukkuja ja muita helmiä on varastossa eli niitä ei tarvinnut hankkia lisää. Samalla tein myös kellonrannekkeen. Valitettavasti metalliosat ovat erivärisiä, mutta eipä se käyttäjää häiritse. Kellon koneisto on ostettu viime keväänä Karnaluksista muutamalla eurolla. Hyvin näyttää myös pysyvän ajassa.

Uusia korvakoruja ja kello. 
Käsityömessuilla oli tarjolla hauskoja kortteja. Pari sellaista piti ostaa ihan vain omaksi iloksi.

Hassuja kortteja, taustalla uusia tilkkutyökankaita.
 

Minulla on koko talven ollut työn alla eräs vanhanajan käsityö: hattu kinnasneulatekniikalla. Käsivammaisena voin tehdä sitäkin vain pienen matkaa kerrallaan, mutta nyt se valmis. Hatun malli pääpiirteittäin oli Käsityölehdessä. Työvälineen eli kinnasneulan tarina on ystävättäreltäni opittu eli mieheni vuoli sen jäätelötikusta. Tikut valmistetaan jalopuista, joten ne ovat lujaa puuta. Uusiokäyttöön aivan sopivia. Hattu on nyt valmis. Ajattelin vielä höyryttää sitä, jolloin pienet epätasaisuudet katoavat.
Kinnasneulalla tehty hattu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti