keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Salaisuus.

 

Kevään lumo.

Koko viime vuoden ajan minulla on ollut työn alla Salaisuus-työ, jonka on laatinut Maarit Kinnunen  Finnquilt-lehteen.  Nyt kun lehdessä julkaistiin viides osa, kasasin tilkkupinnan valmiiksi.  Oli jännittävää nähdä kokonaisuus ja miettiä, olenko onnistunut ompelemaan kaikki osat oikeankokoisiksi.  Niinpä tilkkupinta valmistui, mutta huomasin jotain kummallista: olin käyttänyt kahta erilaista vaaleaa taustakangasta, vaikka laitoin aina ompelun jälkeen käyttämäni kankaat samaan paikkaan, etten tuhlaisi niitä muihin töihin!  Eipä siitä värisävyjen kannalta ollut haittaa, mutta kankaiden laatu oli erilainen, mikä aiheutti hankaluuksia tikkausvaiheessa.

  Kaunein kohta tässä työssä on mielestäni keskiosa.  Luulenpa ompelevani samanlaisen pienen työn seinälle.

 

Työn keskiosa.

Taustakankaaksi riitti vihreäkuvioinen kangas, jonka olen ostanut Tallinnasta Karnaluksista.  Väliin laitoin bambuvanun, jota oli kokona.  Tikkasin vihreät osat pätkävärjätyllä langalla käyttäen aaltotikkausta, vaaleisiin osiin käytin valkoista lankaa ja suoraa saumaa.  Reunakantti löytyi valmiina - jämä jostain työstä - jatkettuna muutamalla pätkällä yksiväristä vihreää.  Koska työssä on erivärisiä vihreitä kankaita, se sai nimekseen Kevään lumo; luonto herää upein värein henkiin keväisin ja samalla herättää minutkin muistamaan meidän upeat vuodenajat. 

Samaa kangasta molemmilla puolin.


6 kommenttia:

  1. Oho, oletpa ollut nopea! Oikein kiva ja raikas tulikin salaisuudestasi:)
    Mulla on homma vielä pahasti kesken mutta kovasti yritän saada sitä valmiiksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskeneräiset työt haluan hoitaa loppuun, ennen kuin unohdan, mitä olen suunnitellut. Nytkin vaalea taustakangas vaihtui kesken työn ihan vahingossa.

      Poista
  2. Hieno työ! Minkä kokoinen siitä tuli? Olis ollut kiva jos edes se olis kerrottu etukäteen. Keskuskuvio on kyllä kaunis. Minkä kokoinen :)? Tykkään myös reunaköynnöksestä. Vihreä on oikein onnistunut.

    VastaaPoista
  3. Työn koko on suunnilleen 1.4mx1.55m. Mietin itsekin työhön ryhtyessäni, tuleeko siitä seinävaate vai peitto. Keskusneliön sivu on n. 63 cm. Ilmeisesti kankaiden tummuuserot sattuivat kohdilleen, jolloin reunaköynnös erottuu hyvin.
    Jos ompelet työn, voisitko mainita mitoista suunnittelijalle. Minä lähetin jo hänelle kuvan, mutta en huomannut pyytää mittoja seuraavaan työhön.

    VastaaPoista