sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Hameita.

 

Hame arkikäyttöön.

Joulua odotellessa päätin ommella muutaman kankaan pois.  Ensin etsin ruudullisen hamekankaan, joka oli kulkeutunut minulle yhdestä jäämistöstä vuosia sitten.  Ilmeisesti ruutukuosit ovat taas muodissa.  Kotiliesi käsityöt -lehdessä oli sopiva kaava levenevälle hameelle, johon materiaali riitti juuri.  Ruskeasävyistä vuorikangasta ei sattunut olemaan, mutta vaaleanvihreä sai kelvata.  Olen aina ollut sitä mieltä, että jos vuorin ei ole tarkoitus näkyä, niin se pitää ommella piiloon.  Hame on jo käytössä.

 

Vetoketju upposi takasaumaan.

Tweedkuosinen ruutuhame.

Toinen kangas on ostettu tänä syksynä Rauman Jätti-Rätistä.  Ruskea ruudutus miellytti silmää, vaikka edellisestä ruskeasta kaudesta on monta vuosikymmentä.  Ostin edullista kangasta reilusti, koska halusin tehdä siitä reilusti kellottuvan.  Minulla ei ollut kaavaa, joten leikkasin sen käyttäen apuna hametta, jonka olen ostanut Zürichistä noin kaksikymmentä vuotta sitten.  Tämä hame sai vuorikseen tummavihreän kankaan.   

Helma on oikeastaan ylikellottuva.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

10 kommenttia:

  1. Hyviä hameita! Toinen on selvästi tanssihame:) Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Jostain syystä kommenttini katosivat. Kirjoitin, että en muista edes koska pidin hametta, mutta nämä sinun tekemäsi kyllä pukisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jotain häikkää tässä bloggeriin kommentoimisessa. Yritän selvittää sitä, kunhan jälkikasvu tulee jouluksi. Itse en osaa korjata. Minä käytän paljon hameita ja entisissä on jo paljon nuhjaantuneita yksilöitä.

      Poista
  3. Hienoja hameita! Mietin myös näitä katsellessani, koska viimeksi olen pitänyt hametta, siitä on todella kauan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen itse hameihminen, nykyisin myös mekkoihminen.

      Poista
  4. Kiva, ajaton malli hameissasi ja ruuduthan toimii aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruudut näyttävät taas olevan ajankohtaisia.

      Poista