sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Hyvää äitienpäivää!

 

Onnittelukukkaset.

Kevätsiivouksia tehdessä käsityöt ovat jääneet vähälle huomiolle.  Olen kuitenkin ommellut pienen seinävaatteen, johon olen napannut pari kukkablokkia Today's Quilter -lehdestä.  Mallissa oli ommeltu kokonainen peitto, mutta minä tarvitsin vain muutaman kukkasen, jotka oli kasattu saman värin eri tummuusasteista.  Työ on aika vaalea, mikä ei ole minulle tyypillistä.  Tukimateriaali on liimattava laukkuhuopa.  Annoin työlle nimen Onnittele kukkasin. Ripustamista helpottaa metallikoriste, joka on peräisin viime kesänä kuolleen tätini raanusta.

Onnittele kukkasin.

Perjantai-iltana koin todella jännän hetken, kun pihaamme ajoi pakettiauto ja ovellemme ilmestynyt mies ojensi minulle kukkapuketin sanoen: Kukkalähetys!  Kaunis kukkakimppu oli tietysti lapsilta.  Olinpa liikuttunut.  -Tänään meidän lapsenlapselta tuli WhatsApp:ssa onnittelulaulu mummolle, osin suomeksi, osin saksaksi.  Sitä on nyt katsottu kyynelsilmin monta, monta kertaa.

Onnittele kukkasin.

Leivoin äitienpäivän kunniaksi pienen kakun.  Lähes joka lehdessä oli ohje mustikkakakkuun; johtuneeko siitä, että viime kesänä mustikoita kypsyi ennätysmäärä.  Oma ohje piti sisällään kaksi moussea: valkosuklaasta ja mustikasta.

Valkosuklaa-mustikka-juustokakku.

Tonttimme yhdellä nurkalla on ollut ryppäänä haapoja, jotka yrittävät työntää pikkutaimia kaikkialle nurmikolle.  Niinpä pyysin naapurimme metsuria avuksi ja nyt puut ovat nätissä pinossa kuivumassa polttopuiksi. Ammatti-ihmiseltä puiden kaataminen ja pilkkominen sujuu niin sukkelasti.  Myöhemmin pitää muistaa antaa kannoille "jarrua", että leviäminen pysähtyisi.

 

Haavat kuivumassa polttopuiksi.
 




Hyvää äitienpäivää! 

Ps. Sainpa saman äitienpäivälahjan kuin edellisenä vuonna: sukkatanssit!

8 kommenttia:

  1. Olipas kivat yllätyslahjat, kukkalähetys ja laulu, varmasti on herkistänyt:)
    Herkulliselta näyttää kakku, nams;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat todella herkistäviä yllätyksiä. Kakku maistui.

      Poista
  2. Oikein ihana äitienpäivä! Ja laulua voit kuunnella aina uudestaan ja uudestaan. Seinävaate on niin kesäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli ihana päivä, vaikka söinkin ihan liikaa. Lauluvideo repii kovia katsojalukuja.

      Poista
  3. Hyvää äitienpäivän jälkeistä tiistaita! Täällä vietettiin äitienpäivää mummolassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kiitos! Toivottavasti mummo ja ukki voivat hyvin. Kerro terveisiä.

      Poista
  4. Hienot yllätykset, varmasti herkisti.
    Seinävaate on hieno ja kivan kesäinen. Kakku näyttää tosi herkulliselta, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todella herkistivät. Seinävaate on niin vaaleista kan- kaista ommeltu, että en olisi moista ommellut ilman mallia. Kakku on jo syöty.

      Poista