perjantai 25. lokakuuta 2019

Välimeren risteily 1.






La Ramblan kiveys näyttää aaltoilevan; kuvio huijaa.

Lokakuun toinen viikko kului mukavasti ristelyllä. Lennettyämme ensin Barcelonaan jätimme matkalaukkumme säilytykseen ja tutustuimme kaupungin keskustaan kävelykadun eli La Ramblan läheisyydessä.  Sää oli lämmin ja aurinkoinen.  Hyvissä ajoin siirryimme satamaan, missä kirjauduimme Costa Diadema -alukseen.  Se on aikamoinen jättiläinen eli siihen mahtuu 5000 henkilöä.  Laivan koneessa puksuttavat Wärtsilän moottorit.  Kerroksia löytyy 14.
    
Laivalla on monenlaista ajanvietettä: tanssia, jumppaa, tanssinopetusta, teatteri, elokuvateatteri, kauppoja, kuntosali, 11 baaria ja tietysti ruokaa yllin kyllin.  Me tietysti viihdyimme tanssilattialla ja opettelimme vielä meille tuntematonta quicksteppiä.  Teatterissa näimme hienoja akrobaatti- tanssi- ja lauluesityksiä.
   
Rauhallinen vesiputous Palmassa.

Palman näkymiä.
Ensimmäisenä aamuna saavuimme Mallorcalle Palmaan.  Sukkulabussi vei meidät keskustaan, missä katselimme kaupungin menoa.  Iltapäivällä palasimme laivaan lounaalle.
Palman satamaa.

 Toinen päivä oli meripäivä, mutta eipä käynyt aika pitkäksi.  Ennätimme käydä hetkeksi aurinkokannelle.  Kolmantena aamuna laivan määränpää oli  Palerno Sisiliassa.  Kävelimme kaupungille, missä onnistuimme kääntymään paikalliselle torikujalle, joka aina vain jatkui ja jatkui...  Tarjolla oli monenlaista tavaraa: hedelmiä, vihanneksia, kalaa, leluja, taloustavaroita... Ostin sieltä mausteita kotiin tuotavaksi.
   
Teatteri Politeama Garibaldi Palernossa.

Kauniita patsaita.

Palernon torikuja.
   
Neljäntenä päivänä pääsimme tutustumaan ikuiseen kaupunkiin, Roomaan.  Laiva pysähtyi Civitavecciaan, joka sijaitsee Rooman pohjoispuolella.  Ostimme matkan Roomaan siten, että linja-auto vei meidät rautatieasemalle, missä kapusimme Roma Express -nimiseen junaan.  Junamatka kesti n. 45 minuuttia.  Sittenpä yritimme nähdä mahdollisimman paljon Rooman kuuluisia paikkoja, mutta eihän päivässä paljoa ennätä.  Matkasimme Hopp on Hopp off -bussilla.

Roma Express -juna on punainen.

Näkymä Espanjalaisten portaiden juurelta.
 Ensimmäinen kohteemme olivat Espanjalaiset portaat, jotka on rakennettu 1700-luvulla.  Nykyisin portailla ei saa istua, ja siellä poliisit hätistelivät istujia pois.

Suihkulähde veistoksineen.

Kävimme myös katsomassa Trevifountain suihkulähdettä.  Sieltä löysimme liikkeen, joka möi Muranon lasista tehtyjä esineitä.  Ostin korusetin.
   
Muranon kuuluisaa lasia oli tarjolla.

Piipahdimme myös Colosseumilla.  Yrimme löytää myös ostosalueen, mutta sittenpä olikin aika palata kokoontumispaikkaan lähelle Vatikaanin aukiota ja myymälää, mistä postitin viimeiset kortit.

Castel Sant'Angelo.

Tuttu pyväsrivistö historian kirjoista.

Colosseum.

Vatikaanin aukio.
Pietarin kirkko.

Italian rannikon viimeinen pysähdyspaikka oli Savona.  Kaunis ja siisti kaupunki sekin vanhoine muureineen ja linnoituksineen eikä siellä ollut turistiruuhkia.  Onnistuin löytämään sisustustarvikeliikkeen, mistä ostin pellavaa ja yhden tilkkutyökankaan.
  

Savonan linnanmuureja.

Näkymä ampuma-aukosta kaupunkiin.

Pyykkejä kuivumassa Savonan kujilla.


10 kommenttia:

  1. Onpa kiva katsella näitä tuttuja paikkoja Italiasta. Asuin siellä joskus. Teillä ihana risteily.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat kertovat aina paljon enemmän kuin sanat. Varmasti mukava kokemus asua ulkomailla.

      Poista
  2. Ihania lomakuvia, Barcelonassa on tullut joskus käytyä. Hyvää syksyn jatkoa ja talven odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Matka jatkuu seuraavassa osassa. (Kuvia on yli 500!)Hyvää syksyä teillekin!

      Poista
  3. Mukava risteily! Sama hotelli, useita paikkoja! Kiitos kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava risteily, koska samalla matkalla pääsee moneen paikkaan tutustumaan.

      Poista
  4. Kiitos kuvista ja tarinasta, oli kiva lukea ja katsella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit. Kohta seuraa tarinan loppuosa.

      Poista