sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Pusakka ja kaavapainoja.


Ajattelin, että pyrin tänä vuonna ompelemaan Suuri Käsityö -lehden jokaisesta numerosta jotain. No, nyt olen päässyt maaliskuuhun asti. Huhtikuun numeron ohjeet ovat mietintämyssyssä ja kohta tulee jo toukokuun numero! Tammikuun lehdestä ompelin mustan hameen, joka on takaa pitempi kuin edestä (hame on ollut monta kertaa käytössä). Helmikuun lehdessä oli myös kiva tulppaanihame, jonka esittelin edellisessä postauksessa.  Samassa numerossa oli mukava askarteluohje: kaavapainot, jotka pitelevät kaavapaperin paikoillaan kaava-arkin päällä.  Niihin meni muutama tilkku kankaiden loppuja. Täytteeksi laitoin riisiä ohjeen mukaan, vaikka herneet olisivat myös kelvanneet.  Ompelin painot eilen, joten en ole vielä testannut niiden toimivuutta.


Kaavapainoja.
Maaliskuun lehdestä löytyi miesten pusakan kaava.  Kaivoin kaapista mokkapintaisen siniharmaan kankaan päällikankaaksi ja vuorikopasta löytyi joustava verkkomainen trikoo vuoriksi. Myös vetoketju on entistä varastoa, samoin kuminauhat.  Kaava on mielenkiintoinen, koska takakappaleessa on raglanhiha ja etukappaleessa tavallinen hiha.  Kangasta oli aika niukalti, joten jouduin tekemään poikkisauman toiseen etuhihaan.  Eipä hätää: upotin poikkisaumaan vetoketjullisen taskun, jolloin sauma on hyötykäytössä.  Lehden mallissa ei ollut ollenkaan vuoria, mutta mielestäni vuori tekee vaatteesta päällysvaatteen.  Pusakan väri on hyvin tyypillinen mieheni vaatevalikoimassa.
   
Kevätpusakka miehelle.

Takatalven jälkeen odotetaan uutta kevättä. Kotipihassa mittasin lumikerroksen paksuudeksi 15 cm.
Kiitos kommenteista!

12 kommenttia:

  1. Onpa kivat kaavapainot, hyvä idea! Hieno miesten pusakka.
    Teillä on kyllä vielä paljon lunta, täällä tuli viikonloppuna, mutta se on jo sulanut melkein kaikkia pois. Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kunhan ennätän kokeilla kaavapainoja, voin ommella niitä lisää - ostin jo uuden pussin riisiä! Nyt meidänkin lumet näyttävät katoavan. Hyvää äitienpäivän viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Nuo kaavapainot on kyllä kätevät! Tyylikäs takki herralla ja värikin oikein hyvä, kun ei ole musta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaavapainoja täytyy kokeilla mitä pikimmin. Mieheni käyttää kyllä mustaakin, mutta onneksi sinisen eri sävyt myös kelpaavat.

      Poista
  3. Aivan ihana pusakka. Kyllä olet taitava vaateompelija. Olen minäkin saanut näistä kipinää ja tekeillä on juhliin tunika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vekki! Kangas oli hieman jäykkää ommellessa, mutta piti vain tehdä hitaasti. Onnea uudelle tunikalle!

      Poista
  4. Hyvät kaavapainot! Sopisivat varmaan ulos pöytäliinan painoiksikin.
    Komea pusakka tuli, saaja varmaan ilahtui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno idea ulkokäyttöön, pitää ommella lisää. Mieheni tykkäsi pusakasta.

      Poista
  5. Enpä ole ennen kaavapainoista kuullut, näppärä juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihin lötyy ohje Suuri käsityölehdestä (2/19) tai sitten leikkaat neljä tasasivuista kolmiota, joiden sivu on 10 cm. Täytteeksi riisiä tai herneitä.

      Poista
  6. Kaavapainot on ihan uusi juttu, mutta varmaan vaateompelijalle tarpeen!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaavapainot ovat jo käytössä. Toimivat mukavasti, koska kaavapaperi pysyy paikoillaan. Helppoja tehdä.

      Poista