sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Pääsimme pokkaamaan palkinnon.


Mercury ja palkintopytty.

Eilen olimme tämän suven ensimmäisissä vanhojen autojen ajoissa.  Pääsimme matkaan numerolla 21 puolipilvisessä säässä, mikä lupaa yleensä mukavaa matkantekoa.  Rastitehtävät olivat monipuolisia, joten kisassa oli mahdollisuus pärjätä, vaikka autotietous ei olisikaan huippua.  Toki automerkkejä piti tunnistaa, mutta myös soittimia ja koneen osia, mutta yleissivistystäkin tarvittiin: presidentin pojan nimeä kysyttiin, samoin Katri-Helenan viimeistä vihittyä miestä, vanhojen sanojen merkitystä, Suomen kansalliskukkaa sekä ensiaputaitoja.  Taitotehtävässä piti heittää pingispalloja sankoon vastatuuleen.  Yhtään rastia ei mennyt nollille ja niinpä saimme pokata ensimmäisen palkinnon.  Pytyn lisäksi saimme pienen painepesurin.  Se pääsi tänään jo töihin, kun auton talvirenkaat odottivat pesua.
    
Pesuri sai heti työkomennuksen.

Ompelukonekin pääsi töihin, kun päätin pienentää kangasvarastoani, toki vain yksi kangas hupeni.  Koska kukkakuosit ovat vielä muodissa, laskostin punakukkaisen kankaan hameeksi.  Jospa vielä saisimme lämpimiä päiviä, mutta sadekin on tervetullut, jotta kasvimaa tuottaisi jotakin. 

Kesähame "koeajolla".
Aurinkoista alkanutta kesäkuuta!

6 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Kuulosti hauskalta kisalta! Ja juhannushamekin on sitten valmiina - hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Juhannus lähestyy. Ja letunpaisto on mukavaa, kunhan taikinaa ei ole kovin monta litraa.

      Poista
  2. Vau mikä dollarihymy! Onnittelut myös palkinnosta.

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon, tuollainen kisailu kuulosti mukavalta..varmasti on ollut hauska päivä:) Ihanannäköinen kesähame! Leppoisaa sunnuntai päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Vanhojen ajoneuvojen kisat ovat yleensä mukavia; sää myös ratkaisee viihtymisen. Hyvää sunnuntaita sinullekin!

      Poista