tiistai 1. toukokuuta 2018

Vappumekko.

Peikonlehtimekko.

Käydessäni Eduskuntatalossa minulle jäi toki hetki aikaa kierrellä Helsingissä ennen junan lähtöä ja kuinka ollakaan, askeleet veivät minut Kluuvin Eurokankaaseen.  Tutkittuani tlkkutyökankaita palasin asustekangasosastolle, jossa silmiini oli osunut heti sisälle astellessani trikoo, jossa on erisävyisiä peikonlehtiä.  Kangas suorastaan pyysi päästä mukaani!  Ompelin siitä hyvin yksinkertaisen mekon käyttäen pohjana aiemmin ompelemaani tunikaa.  Pääntiellä on neljä pientä laskosta ja helma levenee reilusti.  Huomasin, että mekkoa voi käyttää myös vyön kanssa.  Oikein mukava perusmekko, vaikka vappu olikin niin kylmä, että mekolla ei tarennut mennä edes vappubrunssille.  Niin, meillä on vielä lunta, mikä näkyy eo. kuvassa.
  
Helppo trikoomekko on mukava päällä.

Ompelukoneen ääressä on valmistunut myös setti tabletteja, joihin materiaali löytyi omasta varastosta. Vanhin kangas näistä on tuo perhoskangas, jonka olen ostanut Minnesotasta 11 vuotta sitten.  Tablettien malli löytyi saksankielisestä Patchwork spezial -lehdestä.  Työ oli helppo tehdä, koska lehdessä oli kaikki mitat valmiina ja saumanvarakin osui koneeni kanssa samaksi ilman säätöjä.  Taustakankaaseen silitin kovikekankaan. 
   
Kuuden tabletin setti.

Hyvää kevättä ja kiitos kommenteista!

12 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis mekko! Niin kaunis kangaskin! Leppoisaa alkanutta toukokuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kankaaseen ihastuin itsekin. Hyvää toukokuuta myös sinulle!

      Poista
  2. Kaunis mekko ja kangas on oikein hieno. Kivat tabletit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odotan äitienpäivää, jolloin tabletit pääsevät käyttöön.

      Poista
  3. Että oletkin tehnyt ihanan mekon tuosta ihanasta kankaasta! En taida omistaa mitään vihreää vaatetta, mutta tuota samaista kangasta katselin EK:ssa minäkin. En ostanut, kun en tiennyt sopisiko tuo kangas minulle. Sinulle se ainakin sopii loistavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kulla, että muutkin ovat tykästyneet tuohon kankaaseen. Itse olen sitä mieltä, että jos pitää jostain kankaasta, se yleensä sopii henkilölle.

      Poista
  4. Tosi kiva mekko ja tuo kangas on kuin tehty tähän malliin. Tqbletitkin on nättejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidän mekosta paljon, koska trikoo on miellyttävä materiaali ja kuvio on trendikäs.

      Poista
  5. Ihana mekko! Kaunis malli ja kangas on tosi ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuntuu hyvältä, jos muutkin pitävät mallista ja kankaasta.

      Poista
  6. Kauniin mekon teit! Uusille hienoille tableteille on mukava kattaa pöytää! Tarvittais täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tabletit testasimme äitienpäivänä, kun lasten porukoita oli käymässä.

      Poista