keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Näyttelyssä ja väitöksessä.



Puuvillainen kesäpeitto.

Kesä lähestyy, vaikka sään ollessa noin kolea ei millään uskoisi. Lupasin neuloa itselleni puuvillaisen torkkupeiton kesäksi. Nyt se on sitten tehty eli neuloin taas kolme 45-50 cm leveää kaitaletta, pituus n. 1,8m, ja ompelin kaitaleet yhteen. Huolittelin reunan virkkaamalla ja virkkasin muutaman kukkasen koristeeksi. Langat ovat puuvillaa tai puuvillasekoitetta. Lankoja hupeni kaapista n. 900 grammaa. 
    
Viimeisin tikkupeittoni.

Metallilankaveistoksia.

Peitto päätyi vierailemaan kansalaisopiston kevätnäyttelyyn, jossa piipahtivat monet muutkin kätteni jäljet.
    
Pitsejä, isoäidin neliöitä ja valopalloja.

Munankuorimosaiikkia, lasitöitä ja helmiä.

Virkkaamani korit olivat täyttyneet saippuoista.

Keramiikkatöissä on oltu pönttötalkoissa.
Kaimani punoi kissan koreja maitopurkeista.

Viime lauantaina ajelimme heti aamusta Jyväskylään, missä kävimme yliopistolla. Ystävättäreni tytär väitteli tohtoriksi tietotekniikan alalta. Agorassa järjestetty tilaisuus oli juhlallinen. Parituntinen väitös ei tuntunut edes pitkältä, koska tohtorikoulutettu puhui selkeää englantia; samaa ei voi sanoa opponentista. Ompelin valmistujaislahjaksi pussukan, jonka materiaalina käytin kravatteja. Näiden omistaja oli väittelijän isä, joka kuoli kymmenen vuotta sitten. Hän oli perheemme hyvä ystävä. Kun kerroin kravattien alkuperän, tuore tohtori puhkesi kyyneliin. Siinä sitten halasimme toisiamme itkien. Oikein tunnekuohu ympäröi meidät.
   
Kravateista ommeltu pussukka.
 Lahjaa paketoidessani huomasin, että korttivarasto oli huvennut jonnekin. Niinpä tein samalla kuusi onnittelukorttia. Ikkunalliseen korttiin laitoin kankaisen kuvan silitysharsolla kiinni.

Uusia kortteja.

Ateljeessani on aina monenlaista kierrätys/poistomateriaalia. Tällä viikolla oli vuoro käyttää vanhat, rikkonaisten sateenvarjojen kankaat. Mekanismit olin ratkonut pois aikaisemmin. Leikkasin kasseja siten, että sateenvarjon sulkijalenkki jäi yläosaan. Suoristin reunat ja jämistä leikkasin kahvakaitaleet, jotka ompelin 4-kertaisina, ommel molempiin reunoihin. Pohjaan jäävän aukon peitin kangasneliöllä. Jäljellä olevalla sulkijalla kassin saa pieneen tilaan, kun sen ensin taittelee nätisti. Sain ommelluksi kolme kassia, joista ainakin yhden vien ystävälleni. Samalla ompelin kaksi kangaskassia, kun hiljattain uutisoitiin ihmisten käyttävän liikaa muovikasseja. Nämä ajattelin antaa lähetyspiirin arpajaispalkinnoksi.
Sateenvarjosta kassiksi.

Kauppakasseja sateenvarjoista.

Tässä olen taitellut kaksi kassia käsilaukkukokoon.

Kauppakasseja arvottavaksi.
Lämpimät kiitokset kommenteista!

10 kommenttia:

  1. Hauska idea noi sateenvarjoista tehdyt kauppakassit!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti koko kesää ei tarvitse lämmitellä peiton alla, vaikka kaunis onkin! Ihana lahja tuoreelle tohtorinnalle! Sateenvarjojen kangasosia on minullakin varastossa, kunhan saisin aikaiseksi niistä noita kasseja.

    VastaaPoista
  3. Kaunis peitto, hyvä että teit itsellesikin! Kiitos näyttelykuvista, aina mukava katsella mitä on tehty. Liikuttavan hienon lahjan annoit.
    Varakasseja ei koskaan ole liikaa. Lisää tarvittaisiin täälläkin.

    VastaaPoista
  4. Niin ihania ja kivoja töitä kaikki. Tuo sateenvarjokassi on hieno idea. Kiva nähdä eri opistojen töitä ja niin paljon on kättentaitoja Suomessa, että ihailla täytyy.

    VastaaPoista
  5. Vastaus edellisiin: Minustakin on kiva katsella näyttelyiden satoa. Hienoa, että bloggaajat kuvaavat niitä.

    VastaaPoista
  6. Ihania töitä! Etenkin sateenvarjokassit ovat hienoja, ja niihin on sattunut upeat kankaat, ei mitään tylsiä mustia. Pitää kai lakata ostamasta kestäviä sateenvarjoja ja hankkia niiden sijaan hauskan näköisiä ja halpoja, jos saisi sitten kassitarpeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkonaisia sateenvarjoja kannattaa kysellä tuttavilta, jos niitä ei loju omissa nurkissa. Löysin kaksi lisää autotallista!!!

      Poista
  7. No huh, kun on hienoja töitä kaikki, olet ollut ahkera ja tuottelias! Kravatti pussukka on oikein hieno lahja valmistuneelle, tyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos- Kiva, että tykkäsit. Odottelen tohtorinnan postausta karonkasta, jossa emme olleet mukana.

      Poista
  8. Onpa mahtava idea tuo sateenvarjosta ommeltu ostoskassi. Materiaali on just ninku pitääki, ohutta ja keveää. Sujahtaa varakassiksi taskuun kuin taskuun. Kiitos kommentistasi blogissani. Tänne tulen kyllä uudestaankin!

    VastaaPoista